tiistai 10. tammikuuta 2017

Lelujen säilytys ongelma ratkaistu!!

Ainakin siis hetkeksi ja yhdessä huoneessa. Mutta parempi sekin kuin ei mitään, eikös?!
 
Muistatteko kun syksyllä mietiskelin Nuutin huoneessa leluille jotain parempaa säilytysratkaisua. Sainkin teiltä kivoja vinkkejä, kiitos niistä! Päädyttiin Ikean Stuva sarjan isoihin laatikkoihin. Välipäivinä tehtiin (lasten kauhuksi) ihan Super pika visiitti Tampereen Ikeaan. Nappastiin kyytiin pari kappaletta noita Stuvia ja kynttilöitä ja pari pyyhettä. En oo varmaan ikinä poistunut Ikeasta noin nopeaa. Mutta kolme pientä ipanaa ei oo oikein kivoja shoppailu kamuja. Tässä kyllä ihan odottaa jo sitä aikaa, että voi lähteä taas vaikka Ikeaan tai kirpparille ilman lapsia. Sitä, että saa kierrellä ihan rauhassa koko kaupan läpi. Eikä niin kuin nyt, että kävellään pika vauhtia tasan niiden osastojen läpi missä on AIVAN pakko käydä. No aikansa kutakin!
 
No joka tapauksessa, oon näihin ihan huippu tyytyväinen. En olisi uskonut kuinka paljon leluja ne imivät itseensä!! Meillä oli Dubloja ja junaradan paloja ihan hillittömät määrät ja noihin ne katos. Ja mahtuis vielä lisääkin. Suuri plussa siitä, että niitä on alla olevien pyörien ansiosta Nuutinkin on tosi köykäinen avata ja sulkea ne.
 
 
Näiden hankintojen myötä huoneesta tuli niin paljon selkeämpi ja siistimpi. Aiemmin huoneessa oli neljä laatikkoa ihan täpötäynnä tavaraa, junaradan palat ihan pursusivat yli laatikosta.
Nyt kaikki on siististi paikoillaan.
 
 
Ja arvatkaa mikä oli Nuutin mielestä kaikista hauskinta? Siis sen jälkeen, kun olin kieltänyt poitsua menemästä laatikkoon seisomaan... No tuo, kun laatikoiden päälle sai tehdä junaradan!!
Aika kiva, rata saa olla ihan rauhassa tuossa ilman, että on kenenkään tiellä.
 
 
Kyllä kannatti ajaa Tampereelle asti:) Mikko voi olla asiasta vähän eri mieltä, mutta ei kysytä siltä!
 
 
 
Kiitokset hyvistä postaus vinkeistä, mä rupean niitä pikku hiljaa toteuttelemaan!
 
Mukavaa alkanutta viikkoa<3
 
~Ulla~~
 


5 kommenttia:

  1. Oi näyttääpä oikein hyvältä. Ja kivasti tuo junarata tuossa päällä. :)

    VastaaPoista
  2. Miten tukeva tuo laatikosto on? Voiko sen kannen päällä seisoa? Olen jotain tuon tapaista etsinyt eteiseen naulakoiden alle pipo jne tai kenkäsäilytykseen mutta silti myös apuistumapaikaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi tukevat. Kyllä meillä ainakin kesti kolmosluokkalaisen painon seisoa ja itte oon istunut myös noiden päällä. Mun kaverilla on tällainen eteisessä ja on tosi käytännöllinen. Mahtuu hyvin kenkiä ja just pipoja hanskoja ym.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: