Kuinka tämä voi olla näin hankalaa?!

Pystytkö kuvitella tilanteen. Sua väsyttää ihan kunnolla. Meet sänkyyn ja nukahdat alta viiden minuutin. Nukut heräämättä n. 4h ja sitten heräät siihen, että sun toinen (tai huonolla säkällä  molemmat) lonkat on ihan jumissa.

 Käännät kylkeä suuren ähinän ja puhinan säestämänä ja se kääntyminen aiheuttaa tietty supistuksenkin. Supistuksen ohi menoa odotellessa tulee mieleen, että hitsi jos tuliskin lähtö. "Ei pliis tänä yönä,en jaksa just nyt".

 Asettelet tyynyjä sun polvien väliin, yks halaus otteeseen kainaloon ja se pään alla oleva tyynykin vaatii vähän pöyhimistä. Sitten suljet silmät suurin toivein jatkaa sun unia. Kunnes se ajatus tulee. "Pitäisköhän käydä kuitenkin samalla heräämisellä vessas?!" Tuut sänkyyn ja meet kyljelle. Hetken päästä huomaat, että se on se hitsin sama kylki jolla sä makasit ennen ekaa käännöstä, joka oli jo valmiiksi ihan puutunut. Huoh. Sitten sä ootkin jo niin hereillä, että ei nukuta enää ollenkaan.

Siinäpä mun joka öinen vähemmän kiva hetki:D

Oon siis kyllä niin onnellinen, että mulle piisaa se yksi kerta vessassa käyntejä per yö. Ja miten ihanaa, että vaikka yöllä joutuukin vähän valvoa, niin aamulla saan kyllä hyvin nukuttua sinne puoli kahdeksaan, jolloin koululaiset nousee.

Nyt elellään raskausviikkoa 32+5 ja voin edelleen vallanmainiosti. 

Harkkasupistukset on toki tullut, ilmeisesti jäädäkseen, kuvioihin mukaan. Mutta näillä viikoilla ne nyt oli jo ihan odotettavissakin. Omaa vointia on oppinut kyllä jo niin hyvin kuuntelemaan, että heti tietää milloin ne supistukset on sellaisia, että on parempi vähän höllätä tahtia ja ottaa rauhallisemmin. 

Pääsääntöisesti saan kyllä touhuttua päivän aikana ihan tosi hyvin. Niin kuin esimerkkinä viime torstai. Pesin pari koneellista pyykkiä (no okei, ei vaadi hirveitä fyysisiä ponnisteluja), maalasin eteisen seinän kolme kertaa, imuroin ja pesin alakerran lattiat, pesin molemmat vessat ja sitten kävin vielä iltapäivällä kaupassa. Eikä tuntunut missään. 

Masu on iso. Siis jotenkin tuntuu, että se on nyt viime viikkoina kasvanut ihan valtavasti ja vähän itseä on ruvennut mietityttämään beben koko. Meillähän ei neuvolassa oo ollenkaan ultraa,joten pienen koko selviää sitten synnytyksessä. Niin ihana olis päästä vielä kerran ultralla kurkkaamaan mitä masuun kuuluu ja minkä kokoinen tyyppi sielä on. Jos mitään ihmeempää ei tule, eli ei tuu äitipoli käyntiä, niin ei tule myöskään ultraa.

Mutta voi. Mä silti niin rakastan tätä oloa ja on jo valmiiksi niin mahdottoman haikea olo pelkästä ajatuksesta, että tämä ihmeellinen aika on pian ohi. Miten nopeasti voi viikot ja kuukaudet mennä? Oonko varmasti muistanut nauttia kaikesta, oonko silitellyt masua tarpeeksi, kuulostellut pienen potkuja. Ollut kiitollinen siitä, että saan tämän vielä kokea. 

Miten sä oot nukkunut odotusaikana?!

-Ulla-