Tärkeät rutiinit

Heipsan!

Kiitos aivan valtavasti ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Ihan parasta vertaistukea<3

Tänään ajattelin kirjoitella meidän pienten tärkeistä rutiineista. Tiedän, että on paljon lapsia ja perheitä jotka pystyy pyörittämään arkea ilman tarkkoja rutiineja ja sitoutumisia tiettyihin kellon aikoihin. Me ei todellakaan olla sellainen perhe! Toki saatetaan lähteä vaikka kauppakeskukseen lasten päikkäri aikaan, mutta yleensä he saavat unet kuitenkin autossa. Meillä on kaikki lapset olleet tässä asiassa aika samanlaisia. Päikkärit pitää saada nukkua tiettyyn aikaan ja ruoka vaan pitää olla nassun edessä klo 11 ja 16. Jos näistä yrittää vähänkin lipsua on tuloksena armottomat itkupotkuraivarit ja kuka sitä nyt haluaisi?! Toisaalta niin helppoa ja yksinkertaista, ruoka napaan oikeaan aikaan ja taas on iloista sakkia!

Toisaalta välillä mietin, että joskus olis ihan kiva kun ei tarvitsisi olla niin kiinni näissä ajoissa. Tiedättekö, ajomatka vaikka Leville ja ollaan keskellä ei mitään ja sitten se kello onkin jo sen 11. Onneksi on keksitty kaikki miljoonat eväs mahdollisuudet!  Mutta suurimman osan ajasta koen, että rutiinit helpottaa tätä arjen pyörittämistä hurjasti. Ja koen, että se tuo lapsillekin, varsinkin pienille, turvallisuuden tunteen, kun tietävät mitä tapahtuu seuravaksi. Toki lomat on oma lukunsa, mutta kyllä silloinkin pyritään pysymään lähellä normi aikoja esim. ruuan kanssa.

Minea varsinkin on niin suloinen, kun on iltasatu luettu niin hän menee itse antamaan iskälle pusun ja halin ja sitten mennään yhdessä hänen huoneeseen. Siellä lauleskelen neidille unilaulun ja sitten peittelen pienelle kerälle kääriytyneen tytön peiton alle. Uskon, että juurikin joka ilta toistuva kuvio helpottaa paljon noita iltoja ja omaan sänkyyn itsenäisesti nukahtamista. Ollaan yritetty tehdä ilta jutut samalla tavalla heti siitä asti, kun Minea omaan huoneeseen ja sänkyyn siirtyi. Nyt ollaan jo useampi viikko menty niin, että ei tarvitse silitellä, eikä olla samassa huoneessa odottamassa, että Minea nukahtaa. Luksusta, tiedän! 

Nuutilla on joku ihana -vaihe- menossa, nimittäin kaikki siirtymiset on yhtä tuskaa. Lähdetään pihalle ->huuto, mennään nukkumaan->huuto. Voikohan kolmen vuoden uhma jäädä päälle?!  Mineaa tönitään, kaadetaan, lyödään. Ja kun yrittää selittää, että noin ei vaan voi tehdä niin poitsu nauraa, että "Minea tykkää". Oon nyt monta kertaa näyttänyt sylissä itkevää pikkusiskoa, että näyttääkö tämä naama siltä että tykkää. Muistelin, että isommillakin pojilla on vastaava vaihe ollut, mutta on tainnut aika kullata jo tehokkaasti muistot niistä. Näissäkin tilanteissa rutiinit vaan tuo helppoutta. Kun ulkoillaan ennen ruokaa ja voi jo ennakkoon sanoa, että kun ruoka on syöty ja leikitty, niin sitten on päikkärien aika.

Niin ja pakko nyt sanoa, että tekee tämä parivaljakko muutakin kuin tappelee.

Useimmiten he viihtyvät ihan  loistavasti yhdessä. Leikitään maatilalla tai muovaillaan, tai peuhataan meidän vanhempien sängyssä<3

Alla oleva kuva ei liity sitten millään aasin sillallakaan tähän postaukseen, mutta kattokaa nyt. Meidän neidille saa viimeinkin ponnarin:) Mandille sai ensimmäiset ponnarit ja pinnit varmaan siinä puoli vuotiaana. Minealle saa nyt juuri ja juuri pienen ponnarin takatukkaan. Ja neiti istuu niin ylpeänä pampula kädessä mun syliin, kun oon ensin laittanut Mandin hiukset. Ihana<3

Miten teillä, pyöriikö arki samalla kaavalla vai onko jokainen päivä vaihteleva aikataulujen suhteen? 

Mukavaa keskiviikkoa tyypit<3

~~Ulla~~