perjantai 26. tammikuuta 2018

Nuutin kuulumisia

Päivitellaanpä tänne välillä vähän Nuutinkin kuulumisia. Niin paljon tulee aina kirjoiteltua vaan Mineasta, vaikka noita muitakin lapsia tässä ympärillä on:)

Nuutti on nyt siis 3v ja 8kk. En voi uskoa, että tuo meidän pikku poitsu täyttää keväällä jo neljä!!! Jotenkin mun silmissä hän on jäänyt siihen vajaaseen kolmeen vuoteen. Vaikka siis taidoiltaan on kyllä jo niin iso ja reipas poika.



Nuutin kanssa yritettiin käydä neuvolassa, sitä yritettiin peräti kaksi eri kertaa ja välissä oli vielä muutama kuukausi,mutta ei niin ei. Ainut mikä saatiin mitattua oli päänympärys:D No pää oli kasvanut ihan hienosti... Jei! Tehtiin neuvola tädin kanssa kaikki mahdollinen, että oltais saatu Nuutti tekemään kaikkia niitä tehtäviä ja temppuja mitä 3.vuotis neuvolaan kuuluu, mutta hänpä päätti vaan istua mykkänä mun sylissä. Ei saatu puntariin yksin, ei lelun kanssa, ei puhettakaan että hän olisi kävellyt viivaa pitkin. Niinpä tehtiin päätös, että tämä neuvola skipataan ja tullaan sitten (toivottavasti) toisenlaisella asenteella 4-vuotis neuvolaan.  Ja tämä onnistui, kun ei ollut mitään huolia mulla ja Nuutista näkee, että painoa ja pituutta on tullut kivasti. 




Nuutti rakastaa touhuta. Hän leikkii sujuvasti kaikkien sisarustensa kanssa yhdessä tai kahdestaan jonkun heidän kanssa. Hän on myös tosi sopeutuvainen leikkijä, onnistuu kaikki akselilla pikkuauto kilpailut- nuken kanssa picnicille lähtö. Hän tykkää rakennella junarataa ja dubloista saa jo itsekin tehtyä vaikka miten hienoja rakennelmia. 

Uutena juttuna on lautapelien pelaaminen. Muistipeli on ihan ykkönen ja sitä yhtä ja samaa Hello Kitty muistipeliä pitää pelata mooonta kertaa päivässä. Ja ilme on yhtä isoa hymyä, kun hän saa voitettua mut ihan mennen tullen. Rasmus aina sanoo sivu kommenttina, että "sä häviät tahallas" mutta kun en!!! Mun muistissa on kyllä aika paljon parantamisen varaa:) 

Nuutti nukkuu yönsä yläkerrassa Mandin kanssa samassa huoneessa. Aika harvassa on ne yöt, että hän tulisi sieltä kesken yötä pois. Yleensä unta piisaa n. klo 21- 7 ja siihen päälle parin tunnin päikkärit klo 12-14. 

itse pukeminen meinaa tökkiä. Taitoa kyllä olisi, mutta kun niitä hermoja ei niinkään. Nuutti yrittää tasan kerran laittaa jalkaa housun lahkeeseen ja jos se vähän meinaa olla hankalaa, hän vetää koko homman plörinäksi ja housut lentää jonnekin sohvan alle. 
Hän on myös aika herkkä tällä hetkellä. Jos joutuu vähän tiukemmin sanoa jostain asiasta, tulee helposti itku. Mutta toisaalta hän on myös tosi nopea leppymään, ja pienen halaus hetken jälkeen leikki jatkuu hyvällä fiiliksellä. 



Nuutti on hurjan hauska persoona, häneltä tulee niin hauskoja tokaisuja välillä, että nauretaan koko perhe kippurassa. Tässä yhtenä päivänä kun pelattiin jälleen kerran muistipeliä hän tuumasi, että "mä aloitan, koska oon expertti!" ja kun oli saanut ekan parin " mä oon aika pro!". Siis en kestä!!
 Nuutti tykkää olla ihan valtavasti sylissä ja lähellä. Aamuisin jos ehditään olla hetken aikaa sängyssä ennen kellon herätystä, hän tulee ihan lähelle ja sitten höpötellään mukavia. Nuutti nauttii, kun saa touhuta aikuisten kanssa yhdessä, leipoa, käydä hakemassa postia ym. 

Nuutti on tosi hyvä syömään, ihmeen ennakkoluulottomasti maistelee edelleen kaikkea uutta. Kovin montaa ruokalajia ei oo mitä tämä poitsu ei söisi. Kasvikset on suuressa suosiossa, ihan perus parsakaali,kukkakaali, porkkana uppoaa niin, ettei niitä meinaa saada kukaan muu ollenkaan.  Tässä hetki sitten Nuutilla oli joku ihme napostelu vaihe ja hän hoki koko ajan, että mulla on nälkä. Siis kaupassakin tuntui, että ihmiset varmaan kuvittelee, että me ei olla pariin päivään syöty kun toinen itkien hoki, että mulla on nälkä. Kotona oli juuri syöty ennen kauppaan lähtöä! No tämä on onneksi vähän jo helpottanut!


Niin ihana aurinkoinen poitsu meillä<3 Ja hei katsokaa mikä ilme, kun pyysin hymyilemään kameralle:



Siinä teille hymyt:D

Ihanaa viikonloppua joka kotiin<3

~~Ulla~~


2 kommenttia:

  1. Ihana Nuutti :) Näin tyttöjen äitinä ja kun kavereillakin on vain yksi poika (ja kahdeksan tyttöä), on erotyisen kiva kuulla pienten poikien kuulumisia. :)

    Kivaa alkanutta viikkoa kaikille teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kyllä kaveripiirissä enemmän niitä tyttöjä! Onneksi Nuutti tykkää niistä "tyttöjenkin leikeistä". Hän on erittäin sujuvasti vaikka kotileikeissä vauva<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: