tiistai 24. lokakuuta 2017

Löytö varastosta

Mä oon kadehtinut toisten varastoja ja aittoja ihan naama vihreänä. Siis niitä joista löytyy vaikka mitä aarteita. Tiedättekö, yhtäkkiä niistä sä löydät jostain nurkasta vaikka puisen sohvan. Tai vinon pinon ihania vanhoja tuolia. Mulla ei oo sellaista varastoa ikinä ollut, eikä harmikseni kellään tutullakaan. Mutta siis kun tänne taloon muutettiin vajaat kolme vuotta sitten katselin jo tätä lipastoa sillä "tuunaus silmällä".
 
Kun se nostettiin kaiken maailman tavaroiden alta ja tyhjättiin, se oli mua about napaan asti. Olinkin ihan ihmeissäni, kun Mikko oli korjannut siitä nuo molemmat sivut ja oli huomannut, että lipastoa olikin madallettu. Nyt se pääsi taas alkuperäiseen korkeuteen, tykkään niin mahdottomasti!! Maalikerroksia oli ainakin pari ja hiominen kiristi mun hermoja paaaaljon. Itseasiassa aloitin hionta projektin jo kun odotin Mineaa, eli tämä on aika pitkä prokkis ollut.
 
Sovitaanko, että ETTE huomaa tuota miten väärässä paikassa tuo tauluhylly on suhteessa tuohon lipastoon. Tuo tauluhylly laitettiin keskelle seinää paljon ennen lipastoa ja nyt tuota lipastoa ei voi pitää ihan keskellä. Tuo kyllä pistää niin pahasti silmään, että pakko huomenna tehdä asialle jotain! 
Maalasin tämän ihan vaan Bilteman himmeällä kalustemaalilla. Edullista, mutta käytössä ollut tosi hyvää. Niin ja alle laitoin pohjamaalin. Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin joo olis voinut laittaa vielä yhden kerroksen maalia, mutta sitten toisaalta mua ei kyllä yhtään haittaa vaikka sieltä vähän kuultaa puun väri läpi. Muutenkin jätettiin hiominen mahdollisimman vähälle, halusin että kaikki kolhut ja muut jää näkymään. Vanhuus saa näkyä!
 
 
 
Laatikoiden vetimet meni uusiksi, ne ostettiin myös biltemasta (4€). Kaapin oven lukko saatiin pelastettua, joten se on alkuperäinen.  Arvatkaapa muuten mitä tuonne tuli sisälle?! No kaikki mun miljoonat sisustus jutut:) Keksin tuolle kyllä pari muutakin paikkaa. Meidän makkariin se olis sopinu myös tosi ihanasti, ja eteisen toiselle seinälle, jolloin sinne olis voinut laittaa vaikka lasten pipot ja hanskat koreihin. Tuota vaihtoehtoa mä mietin vieläkin, että voipi olla että joskus kun innostun niin tuo liikahtaa tuosta. Mukava kun on toinen vaihtoehto jo valmiina:)
 
Ja entä ne miljoonat mahdollisuudet mitä tuohon päälle voi laittaa. Ja mikä parasta, sinne ei pienet lapset yllä!! Ihana kun on kynttilöille turvallinen paikka! Jouluksi tuohon on jo suunnitteilla vaikka mitä, saa nähdä saanko niistä mitään toteutettua.
 
 
Tämmöinen kaunokainen meillä löytyi siis varaston kätköistä (kerrankin mä pääsen sanomaan näin!!). Mistäs löytyis lisää varastoja josta vois käydä penkomassa aarteita?!?!
 
Viettäkäähän rentouttava tiistai-ilta<3
 
~~Ulla~~
 


8 kommenttia:

  1. Oletin että seinähylly on tarkoituksella vinossa! Ei pistänyt yhtään kuvista silmään. Jopa tyylikästä. Lisäksi lipaston päälle voi laittaa jotain korkeaa...vaikka ison maljakon oksan kera... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsi,voi olla että mä sitten jätän tuon hyllyn tuohon!!tuo oli kyllä loisto vinkki,että laittaisin jotain korkeaa tuohon kohtaan. Kiitos siitä!!!

      Poista
  2. Oi miten hieno lipasto, mahtava löytö ja myös hienosti laitettu uuteen uskoon :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana aarre! Ja tosiaan seinähylly ei mitenkään ota silmään tuossakaan, varmaan juuri tuon kivan stailauksen vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Onpas hyvä, ettei tuo hylly nyt sitten ota muiden silmään. Varmaan mä oon ainut joka sen huomaa, kun kaikki päivät siitä ohi kävelen!

      Poista
  4. Huhuu, mitä teille kuuluu? :) Blogitauko on ihan ok mutta toivottavasti kaikki on hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhuu, meille kuuluu hyvää! Tako johtuu tällä kertaa muusta kuin musta:) Tietsikka meni rikki ja siitä tauko.
      Ihana kun kysyit kuulumisia<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: