maanantai 13. marraskuuta 2017

Toimivaa konetta odotellessa...

Tiedättekö miten pienen ihmisen elämä menee sekaisin, kun jokin niinkin pieni juttu kuin tietokone sanoo yhteistyö sopimuksen irti. Ai, että miten ottaa päähän. Just silloin sitä tietysti tarvittis yhteen ja toiseen juttuun. Postauksia on monta jo mieles ja kamera täynnä kuvia. Mutta kun  se himskatin kone puuttuu. Että koittakaahan kestää. Kyllä tämä taas tästä, ehkä.


Täällä ollaan jo uhrattu enemmän kuin pari ajatusta jouluun. Ikkunoille on ilmestynyt tähdet ja pihalle viriteltiin myös valoja. Kuka tuota pimeyttä muuten jaksaa?! Eteiseen laittelin jo myös TALVISIA juttuja, niin kuin Mikolle selitin. Hän kun kysyi, että "tuliko joulu jo?" ei kun talvi:D Tiedän, niin itsensä huijaamista!! Mandi halus jo ihan välttämättä omalle ikkunalleen jouluvalot (niitä pukkia ja poroja ei voi oikein talvisiksi sanoa...) ja ne hän myös sai. Suklaakalenterit  odottaa kaapin päällä valmiina ja sitä ensimmäisen luukun avaamista odotetaan kuumeisesti. Myös ensimmäiset lelulehdet on postista tulleet ja niitä on selattu suhteellisen ahkerasti. Nuutti selaa ja hokee noin jokaisen lelun kohdalla, että "meiltä puuttuu tämä, meillä ei oo tätä...". Oon yrittänyt sanoa, että niitä kaikkia ei meille tarvitakkaan, Saa nähdä löytyykö sieltä mitään kivaa toivetta jonka poitsu haluais ihan itselleen eikä vaan siksi, että meillä ei sitä ole. Mandilla taas on toiveita vaikka naapurin lapsille jakaa... Siis pelkästään lego toiveita on varmaan 20 kpl. Plus ne kaikki keiju ja barbi ym. Rasmus ja Nooa toivoo Addun verkkareita ja mässyä. Että keksi nyt sitten mummoille ja paapoille lahjavinkkejä:D



Täälä on päivät sujunut mukavasti kotosalla. Ollaan touhuttu vaikka ja mitä lasten kanssa. Nuutti ja Minea on ihan innoissaan muovailusta ja sitä sitten tehdäänkin useamman kerran päivässä. Jotenkin kummasti meidän muovailuvahat vaan on kokenut pienoista katoamis efektiä  noiden kahden pienen muovailujen lomassa. Siis niitä pieniä muovailuvahan paloja on koko keittiön lattia täynnä ja koska tämä äiti on jokseenkin laiska niitä keräilemään, niin niitä sitten menee imuriin. Että mä taidan toivoa lasten puolesta uusia muovailuvahoja:D

Kun pienet on muovaillut niin mä oon sisustellut oikein antaumuksella. Olkkarista lähti kaikki vaaleanpunainen pois ja tilalle tuli ihan vaan harmaata ja valkoista. Talja sai paikan rahin päältä ja lisäilin nojatuoleille vilttejä. Koska tuo pimeys ja vesisade suorastaan pakottaa kääriytymään viltin alle ja vahtaamaan kaikki aivot narikkaan-sarjat mitä telkkarista tulee.



Tällä hetkellä lumipeite on muisto vaan, mutta arvatkaapa mitä kuvia sain napsittua juuri sopivaan aikaan?! Tässäpä vinkki:


Ai, että kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja vielä kameran kanssa!!

Mitäs te ootte tuohunneet?!Vieläkö ootte malttaneet pitää joulujutut kaappien perällä vai joko ne on löytäneet tiensä esille?!

Palaillaan taas!!
~~Ulla~~



2 kommenttia:

kommentit ovat aina tervetulleita: