keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Hiihtolomalle säästämistä

*Yhteistyö postaus*
 
 
Me ollaan menossa hiihtolomalla Leville. Tällä kertaa vähän eri mökkiin jossa ollaan aikaisemmin oltu ja tällä kertaa mennään vain oman perheen voimin. Kun lähtee viiden lapsen kanssa reissuun niin ilman sen isompia matemaattisia taitoja voi päätellä, että rahaa tarvitaan. Pelkästään meno ja tulomatkan ruokailut vie pienen omaisuuden, saatikka lasketteluliput kahdelle poitsulle ja yhdelle aikuiselle, ehkä jopa parille päivälle. Vaikka ei kävisi missään ravintolassa viikon aikana syömässä, niin rahaa menee silti. Niin ja ihan ilmaiseksi ei se autokaan liiku tuommoista kevyttä 700km matkaa, saatikka että meillä pitää olla kärryt perässä.
 
Ja ei meillä ei ihan tuosta vaan oo rahaa lähteä reissuun, kyllä siihen vähän pitää säästää. Ja varsinkin kun halutaan, että sielä pystyisi sitten tehdäkin jotain. Vaikka lasketella tai käydä lasten sisäleikkipaikassa, tai kahvilassa herkuttelemassa.
 
Mulla oli viikon pöytä Seinäjoen Ykkösbasaari kirpparilta. Ja vaikka aluksi mietin, että jaksanko ajelle sinne siivoilemana ja täyttämään pöytää niin kyllä se vaan kannatti. Viikosta jäi käteen 350€. Eli tosi mahtavasti! Kyllä sen vaan huomaa, että on iso kirppari jossa käy tosi paljon porukkaa.
 
Basaarilla on nyt kuunneltu mahtavasti kävijöiden toiveita ja aukiolot on todellakin kohdallaan:
 


Toinen ihana uudistus on se, että pöydän saa nykyään varattua nettisivujen kautta, ei tarvitte enää odotella kirpparin aukeamista:)
 
Meillä kun lapset heräilee siinä viimeistään puoli kahdeksan, niin oltiin jo kympin aikoihin oven takana odottamassa niiden aukeamista. Ainakin vielä oli ihanan rauhallista tuohon aikaan, tosin epäilen, että kun ihmiset tämän huomaa kunnolla, niin kyllä niitä muitakin aamuvirkkuja löytyy!
 
Basaari on mun ja lasten lemppari myös tästä syystä:
 
 
Miten kaikki kirpparit (ja isommat kaupat yleensäkin) ei tätä huomaa, kun lapset viihtyy, niin aikuisilla on paaaaljon aikaa shoppailla:) Meidän muksut istui "elokuvateatterissa" leffaa
 katsoen, kun äiti siivosi pöytää, Toimii!!
 
 
Miten teidän perheessä, vaatiiko lomalle lähtö säästämistä?!
 
Hei ja jos oot täältä etelä-pohjanmaan suunnalta niin suosittelen seuraamaan basaarin facen sivuja, ihan mahtavan ahkeraa päivitystä!
 
~~Ulla~~
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Ooo, mahtavaa palvelua kirppikseltä! Meillä on kiva leikkipaikka tämän kaupungin parhaalla kirppiksellä, on kyllä luksusta kun Ellu viihtyy ja mie saan siivota pöydän, kiertää muut pöydät ja vaikka imettää Veenunkin rauhassa, kun leikkipaikan laidalla on sopivasti sohvia. Tällaiset pienet jutut on lapsiperheille tosi tärkeitä!

    Ja kyllähän se lomailu vaatii vähän säästämistä, joko ollaan ennen reissua ostelematta mitään isompaa tai nyt olen sattunut myymään pois pari pientä huonekalua ja mattoja, setelit ovat jemmassa hiihtoloman varalle. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä ihan mahtava kirppis!! Kumoaa monen ihmisen vanhanaikaisen käsityksen kirppareista.On se kyllä niin paljon helpompaa harrastaa kirppistelya, kun lapset viihtyy:)

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: