keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Törnävällä...

Huomenia!
 
 
Vaihteeksi jotain muitakin kuin sisustus kuvia. Käytiin maanantaina Törnävällä ottamassa perinteiset kuvat lapsista. Ollaan siis aluksi ihan vaan sattumalta otettu samassa paikassa lapsista kuvia ja nyt siitä on tullut jo tapa. Harmittaa kovasti, että Rasmuksesta ei oo yksin kuvaa samasta paikasta,mutta sitten Rasmuksesta ja Nooasta on jo kuva ihan pienenä. Ajatuksissa olisi teettää näistä jonkinlaisia tauluja portaikkoon.Yks näistä kuvista löytyy myös tuosta blogin bannerista.



 

Tuo Törvänä on kyllä mielettömän kaunis paikka käydä käpsyttelemässä.
 
Meidän vanhin ja nuorin<3

 
 
Nuo vanhat puut oli kyllä ihan parhaita kiipeilyyn=)

 
Nooa löysi ihan valtavan kokoisen tammen lehden, se otettiin kotiinkin muistoksi. 
 
 Mitähän lie miettii...

 Mandikin halus poseerata ja keksi ihan itse tämän paikan. No ei siinä auttanut kuin räpsiä!!
 
 
Nuutin poseeraus oli niin pikainen, että en oikein ehtinyt mukaan=)


Kotona olis pihalla vielä vaikka kuinka paljon haravoitavaa, meillä on ihan liian iso piha!!!! Tai liikaa puita=)Lapsillakin meni hohto jo koko haravoinnista joten lapsityövoimaa ei enää oo!!;) Kesäleluja keräilin eilen pois ja kylläpä ne olikin levennyt melko laajalle. 
 
Meillä on niin tylsän sumuinen aamu,että menee taas varmaan tosi myöhäälle ennen kuin selkenee.
 
Mukavaa torstaita joka tapauksessa, huomenna on jo perjantai=)
 
~~Ulla~~
 



tiistai 13. lokakuuta 2015

Nuutin huone

Moi!
 
Nyt sitä Nuutin huonetta.
 
Nuutti on nukkunut omassa huoneessa jo kesäkuun lopusta asti. Mutta vasta eilen sain laiteltua lelut sinne. Nuutin lelut ja kirjat on tähän asti olleet olkkarissa ja nyt oli jotenkin niin ihana, kun sai ne jo omaan huoneeseen. Muta älkää nyt käsittäkö väärin, kyllä se on edelleen olkkari missä meillä leikitään. Mutta suurin osa leluista on Nuutin huoneessa,jei!
 
Nuutin huoneessa on värimaailma harmaa-valkoinen-mintun vihreä linjaa. Tuo mintun vihreä on väri jonka oon "löytänyt" jotenkin vasta nyt kun mietin Nuutin kämppään värejä, ja sitä on yllättävän hankala ostaa. Siis mikä näyttää kaupassa että tämä on SE sävy, niin kotona huomaa, että se onkin ihan eri sävy kuin muut...Noh, ei välitetä pikku jutuista=)
 
Nämä seinät huutaa jotain tauluja ja muuta mukavaa=)
Sängyn päiväpeitto on kirpparilöytö kesältä. Se on tuossa sängyssä nyt kaksin kerroin, eli menee sitten isommassakin sängyssä. Joku pilvityyny sopis tuohon,eikös?!
 
Yläkerran aulasta tuotiin sohva tähän huoneeseen, joka oli kyllä niin oikea päätös. Nuutti on nyt hoksannut, että tuolta sängystä pääsee kuulkaa ihan itse pois, ja sieltä voi tulla moooonta kertaa pois! Joten mä tai Mikko nökötellään tuos sohvalla aina kymmisen minuuttia, että pikku jätkä malttaa nukahtaa. Mä sieltä yleensä kömmin puoli unes sitten pois=)
Nuo mintunvihreät koristetyynyn päälliset myös joltain kirpparilta...
 
Hyllylle on laitettu nyt vähän vaikka mitä. Joitain kuvia on tulossa postista ja ne ajattelin kehystellä tuohon.
 
 
Tähti nauha oli ihan pakko virkkailla, kun löytyi just sopivat värit=)
 
 
Lelut on nyt kivasti tuossa saatavilla ja nuo kirjatkin on melkein aina hyllys:D
 
Ja jotain ihania pieniä muistoja piti laittaa esille. Muistan yhä kun nämä vaatteet on olleet käytössä. Nuutti tuli tuossa jumpsuitissa kotiin sairaalasta ja se oli niin mahdottoman isokin vielä<3

 
 
Siinäpä se, Nuutin ikioma huone. Niin ihana kun sai tämänkin nyt valmiiksi.
 
Tänään tuli meille yökyläläinen. Ja pääsin viimeinkin herkuttelemaan porkkana kakulla.Ah!!!
 
 
Nyt laittelemaan muksuille iltapalaa. Ja voipi olla että otan vielä palan kakkua kun saan talon hiljaiseksi;)
 
Palaillaan!
 
~~Ulla~~



maanantai 12. lokakuuta 2015

Vähän valkoista pintaan...

Ehtoota!
 
Tässäpä nyt viimeinkin sitä tuunattua vitriiniä. Ja siis eipä tälle nyt paljoa tehty,mutta siitä tuli silti niin paljon parempi. Rupesin jo miettimään,että miksi en aiemmin heittänyt tähän valkoista maalia,mutta pääasia että se nyt näyttää hyvältä!! Miinus noi vetimet. Niitä pitää vielä metsästää,mutta ongelma on perin naisellinen,tai ainakin mulle tyypillinen. En tiedä millaiset haluaisin=)
 
Tässä siis tilanne ennen maalipensselillä heilumista:
 
 
Ja tässä siten parin maalikerroksen jälkeen:

 
Mä ehdin jo miettiä noihin lasiin ristikoita (sain jopa Mikon suostuteltua niitä väsäilemään..) mutta jotenkin musta tuntuu,että mennään tällä nyt taas hetki. Tuunaillaan sitten joskus lisää=) Ne vetimet vielä jostain...Onneksi netissä oli monellakin sisustus sivulla myynnissä monenlaisia vetimiä.
 
 
Olkkariin sain myös toisen idean. Tuo yksi nurkka on ihan huutanut jotain seinälle, mutta en meinannut millään keksiä mitä. No nyt sekin pulma on ratkaistu ja nurkka näyttää niin paljon paremmalta.
 
Meidän pihassa olevasta vanhasta navetasta (siis kahden lehmän navetta:D) löytyi muutama vanha ikkuna. Sellainen sopi tuohon just kivasti,eikös?!
En tehnyt tälle mitään muuta kuin hioin lohkeilevat maalit pois ja kiinnitin ripustus koukut. Taas tällainen melko nopea sisustus juttu=)Niin ja siis ripustin äitini kirpparilta löytämän sydämen siihen roikkumaan, jep aika iisiä!!

 
 
Huomenna saadaan käly lapsineen visiitille meille. Ja samalla tehdään vaihtikset lapsista. Pojat lähtee kälyn luo ja heidän tyttö jää meille Mandin kaveriksi yökylään. Lapset odottaa niin kovasti huomista,että hyvä kun malttoivat mennä nukkumaan!!
 
Meillä tuoksuu porkkanakakku ja arvatkaa saanko löydä itteäni kynsille,etten maista siitä palaa,no KYLLÄ!!!
No täytyy malttaa huomiseen odottaa...
 
Mukavaa alkanutta viikkoa ystäväiseni!
~~Ulla~~


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Syyslomalla

Maanantai moikat!
 
Täälä sitä vietellään syyslomaa,jei! Mikko viettelee saikku päiviä sohvan pohjalla ja mä oon touhuillu vaikka ja kuinka paljon=)
 
Eilen lähdin muksujen kanssa nauttimaan aivan Super ihanasta syysaamusta, mentiin kävellen/ pyöräillen katselemaan näkyykö oravia,koiria tai lehmiä. Muita nähtiin mutta oravat pysyi piilossa=)
 
Niin nautin kun tuo meidän omapihatie on pitkä ja siinä saa muksut mennä kuinka haluaa,eikä tarvitse pelätä autoja.
 
 
Pysähdyttiin matkan aikana varmaan sata kertaa tutkimaan milloin mitäkin. Välillä tutkailtiin kuinka paksua jää jo on ojassa, sai muuten aika kovaa heittää kiven ojaan, että jäähän tuli reikä! Tutkittiin myös oravan syömiä käpyjä ja tuulen kaatamaa puuta. Tällaiset retket on niitä parhaita, kun saa rauhassa tutkistella niitä asioita mitä lapsia kiinnostaa.
 
Nuutilla on nyt sellainen vaihe,että hän haluaisi vain istuskella rattaissa. Kauhea huuto tulee jos meinaa nostaa maahan vähän kävelemään!!Rattaista herra sitten viisoo yhtä ja toista ja kaikki pitää nimetä.
 
Mandi ei taaskaan suostunut tulemaan oikein kunnon pyörällä vaan valitsi potkupyörän=)
 
Tällaisia lenkkimaisemia meillä<3
 
Tässä tsekkailtiin lehmiä. Ja ihmeteltiin yhden lehmän iiiiiisoa vatsaa=)
 
Nuutti kiinnostui lehmistä niin kovasti, että meinas aivan pudota rattaista kun piti yrittää niin kovasti katsella taakse päin!!
 
Paisteltiin vielä iltapäivä ruuan jälkeen vohveleita. NAM!!! en edes muista milloin oon  viimeksi paistellut näitä. Ja eihän siinä nyt edes kauaa mennyt, kun vaan alkuun pääsi.
 
Tänään on pojilla ohjelmassa 4H- kerhossa kokkausta ja askartelua, ohjaaja oli sanonut että he voivat tehdä pitsaa. Voitte nyt varmaan arvata miten innoissaan pojat on=)
Iltapäiväksi on suunnitteilla Seinäjoen reissua.Jääkaappi huutaa tyhjyyttään, joten Prismaan on pakko päästä. Samoin Aarrekammio kirpparille pitää viedä täydennystä. Laittelin Nuutilta jo joitain vauvaleluja pois,niin vienpä nekin suoraa myyntiin.
 
 
Seuraavassa postauksessa tulee nyt sitten vitriinin tuunauksen tulos ja uudistunut keittiön pöydän kansi. Ja Nuutin huonekkin on viimeinkin kuvaus kunnossa,joten sieltäkin tulee räpsyjä jossain vaiheessa.
 
Palaamisiin siis=)
~~Ulla~~
 



tiistai 6. lokakuuta 2015

Pomppia...

Moi!
 
Hyytävän kylmää tiistaita!! Kylläpä tuo -4 astetta voikin tuntua kylmältä. Aamulla ensimmäisenä kaivelin kaapeista koko lapsi laumalle lämpöisemmät hanskat ja pipot. Nooa tosin yritti tehdä kauppaa mun kans, että jos hän laittaa paksut hanskat ja lippiksen?! Hah,aina voi yrittää:D
 
Ihana kun aurinko on kumminkin paistanut,niin tulee vähän lämpöäkin.
 
Oon täälä heilunu maalisudin ja valkoisen maalipöntön kanssa pitkin taloa. Joka on siis vaarallista,koska voisin maalailla tyyliin kaiken joka on muun kuin valkoisen värinen. No oon nyt kuitenkin aika maltillisesti maalaillut. Olohuoneen vitriinin sain viimeinkin oman näköiseksi,siitä kuvia jahka maali kuivuu.
 
Käly toi lauantaina tullessaan Pomp de Luxin vaatteita melkoisen läjän. Ja arvatkaa miten ne poltteli, kun ei ehtinyt heti istua ja katsella mitä sitä tulikaan tilattua.No sunnuntaina availtiin paketteja Mandin kanssa ja voi että, on ne vaan ihania vaatteita.
 
Nuutille tilasin nämä pehmoiset ja lämpöiset collegehousut, Nooalle tuli muuten samanlaiset, unohdinkin kuvata ne.Ja tuo tähti paita oli mun pakko saada-listalla.
 
Lisäksi Nuutti sai uuden yökkärin ja pari bodya. Nuo Pompin bodyt ja yökkärit on ihan unelman pehmeitä!!Eikä oo kyllä mennyt pesuissa miksikään.
 
Mandille tuli neulemekko ja sukkikset. Tykkäsin tosi kovaa tuosta pallo kuosista.Väriksi valitsin harmaan,kun sen kanssa on niin helppo yhdistellä muita värejä.
 
Lisäksi neidille tuli paksu neuletakki ja pipo kaulahuivi setti.Tuollaista pidempää neuletakkia oon metsästanyt jo pari vuotta,ihana leggareiden ja tunikoiden päällä, ja tietty myös mekkojen kanssa.
 
 
Ja tämän yökkärin neiti valitsi ihan itse. Samaa ihanan pehmoista matskua kuin nuo Nuutinkin omat.
 
Semmoisia ostoksia. Tällä kertaa aika tämmöisiä perus arkivaatteita. Mutta niilleppä sitä on eniten käyttöä. Ootteko te ostanut jotain tämän vuoden pompin mallistosta?
 
Joko teillä muilla vietellään syyslomaa? Meillä on ens viikko lomaa ja kovasti pojat sitä odottaa. Toki itsekkin,saan pitää peräti kolme päivää lomaa aika luksusta. Jotain pientä kivaa pitää yrittää keksiä. Pojat lähtee ainakin serkkujen luo yö kylään ja me saadaan vaihdossa yksi muksu meille kylään. Leikkipuistossakin voisi taas pitkästä aikaa käydä.
 
Nyt tsekkailemaan mitä sitä vielä vois maalailla=)
 
Aurinkoista tiistaita!
~~Ulla~~
 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ihana,ihana viikonloppu

Moiks!
 
Nyt on kuulkaas akut niin täyteen ladattu kun ne vaan voi olla! Kälyn kanssa startattiin lauantaina heti aamusta kohti Tamperetta. Kierrettiin lähellä keskustaa olevia kirppareita ja me oltiin niiiin...PETTYNEITÄ!!!! siis kyllä,voi olla että sattui nyt vaan niin että me käytiin neljässä sellaisessa kirppasissa, joissa ei nyt vain ollut sitä mitä etsittiin. Mutta joka tapauksessa oltiin ihan hämmästyneitä. Meillä päin kirppareilla on niin paljon pengottavaa,mutta noissa mihin me eksyttiin oli kyllä 80% vain yksittäisiä laseja,kuppeja ja lautasia. No jotkut tietty ostaa niitäkin,ei sillä.
 
Me etsittiin kuitenkin jotain ihan muuta ja oltiin tosi pettyneitä noihin. Kurvattiin siis ideaparkkiin,koska jotain oli pakko saada ostaa=)
Idea parkista tarttuikin kivasti vaatteita itselle ja lapsille. Kahvikupposten ääreltä suunnattiin sitten kohti Torni hotellia. Te jotka ette ole vielä Tornissa käyneet, niin en voi kuin suositella!!! Ihana mahtava paikka. Palvelu saa täydet kympit,samoin huone ja aamupala!!! Ja ne näköalat<3 Meidän huone oli 15 kerroksessa ja sieltä me sitten tiirailtiin Tamperetta. 
 
 
 
Huoneesta tykättiin kovasti myös. Kivoja yksityiskohtia, ihanasti sisustettu.
 
 
 
Tämän lampun mä voisin huolia kotiinkin=)
 

 
Käytiin hotellilla vähän virkistäytymäs ja tsekkaas,että meikit on suurin piirtein sielä missä pitää ja suunnattiin Amarilloon syömään piiiiitkän kaavan mukaan. Sieltä kurvattiinkin sit suoraa hotellin pehmoisiin sänkyihin.
 
 
Aamupalalta ei tullut yhtään kuvaa, tiedättehän äiti ilman lapsia syömässä, siinä keskitytään vain oleelliseen, eli syömiseen!!Mutta tulihan siinä aika ihana olo kun kahvit ja teet tuotiin jokaisen pöytään omissa pienissä kannuissa. Ja valikoima oli tietysti niin ihanan runsas, niistä munakkaista ja nakeista,leivistä,leikkeleistä,juustoista,puuroista, jogurteista,hedelmistä sinne suklaakakkuihin asti. NAM.
 
Aamupalan jälkeen käly teki vielä googlailuja ja löysi Lempäälästä kolme kirpparia jotka aukes jo 11. Ikeä jätettiin sunnuntaille ja päätettiin käyttää aika hyödyksi ja tsekata nuo kirpparit. Ja kannatti!!! Nuutille sain kivoja perus vaatteita ja yhden avain naulakonkin löysin. Ja nämä kirpparit oli jo sitä mitä meilläkin päin on. Kannatti käydä=)
 
Ikeasta piti lähteä hakemaan vaan niitä kynttilöitä...Joo, hirveiden kassien kans sieltä kotia tultiin.
 
Kaiken kaikkiaan niiiiin ihanan reissu. Sunnuntai aamuna tuumattiin molemmat kälyn kanssa, että tässä rupeaa olemaan jo ikävä lapsia. Että ihan tarpeeksi oli tuo yksi yö erossa=)
Mutta Marille mielettömän isot kiitokset parhaasta mahdollisesta seurasta<3 ja ehkäisevästä mielenterveys työstä;) 
 
Nyt järkkäilemään taloa, meillä vallitsee kaaos!!!
 
ihanaa alkanutta viikkoa!!
~~Ulla~~


perjantai 2. lokakuuta 2015

Jestas mikä urakka!!

Perjantaita!!
 
Uskallan väittää,että jos sun kotoa on joskus löytynyt tai löytyy nyt purkki meri keittiöstä,niin tiedät mistä puhun. Nimittäin ei oo ollenkaan mikään kymmenen minuutin juttu käydä kaikki nuo purkit läpi ja hätistellä pölyjä pois!!
Hyvänen aika,niitä löytyy joka nurkasta ja hyllyltä vaan lisää,siis purkkeja,ei pölyä....Tai ehkä myös sitä pölyä:D
 
No onpa sekin urakka nyt onnellisesti takana päin. Aika voittaja fiilis jos saa hehkuttaa!Kyllä sitä paljon helpommalla pääsisi siivoilujen suhteen jos nuo kaikki purkit ja kupit yms olis kaapeissa,mutta kuka niitä nyt sielä malttaa pitää?!
Osa Greengaten lattemukeista sai siirtyä kaappiin, mutta nuo tämän hetken lempparit sai jäädä pöydälle.  Nyt olis etsinnässä joku kiva pullo öljylle, tuleeko kellekkään mitään mieleen? Tuo hanittoman kokoinen oliiviöljy pullo nyt vaan ei millään lailla sovi  mun keittiöön!!
 
Mulla on joku käpy pimahdus päällä,kun niitä voisin laitella vaikka minne=) Muutaman toin sitten keittiöönkin.
 
Pöytäkin on vaihteeksi ihan niin kuin kunnolla puhdas. Kevyttä puunausta vaati,mutta hyvä siitä vielä tuli! Tämä pöytä joutuu tuunauksen kohteeksi,tai itse asiassa siihen tehdään kokonaan uusi kansi. Jahka Mikko saa inspiksen päälle (tai siis kyllästyy mun hokemiseen...:D). Väri kyllä pysyy valkoisena,toki haaveilen harmaata pöytää,mutta tuo tumman ruskea lattia rajoittaa jotenkin tuota haavetta.  Tutulla ja turvallisella valkoisella siis jatketaan!
 
 
Siskolta saatu keittiöpyyhe pääsi heti käyttöön. Pitäis käydä jostain kurkkimassa mikä tämä kuosi oikein on? Ja onko siitä kenties kuppeja?! Luulisin.
 

  
Täälä on nyt kovasti pähkäilty mitä kaikkea sitä pitää ottaa viikonloppu reissulle mukaan.Uskomattoman hanakalaa pakata vain itselle tavarat=)   Outoa,mutta NIIN ihanaa!!!
 
Mä palailen sitten (toivottavasti) rentoutuneena ja akut ladanneena takaisin ruudun ääreen.
Ihanaa viikonloppua teille ystäväiset ihanaiset!
~~Ulla~~