maanantai 13. tammikuuta 2014

ikean ostoksia

Onpas sitä taas ollut puuhaa viime päivinä. Ikeassa tuli siis käytyä ja sain viimeinkin KAUAN haaveilemani astiaston,JEI=) Meillä on tähän asti ollut Teeman sininen astiasto ja olin siihen niin kyllästynyt,lähinnä siis väriin..Mutta tämä ihanuus meille kotiutui:
 Ja kyllä ne on oikeasti ihan puhtaan valkoiset,aurinko vaan paistoi ihanasti suoraa niihin kun kuvasin.
Olkkariin ostettiin uusi hylly telkkarin alle,meillähän siis oli siinä ihan samanlainen mutta vaan tumma. Jotenkin se ei vaan enää sopinu tuohon olohuoneen sisustukseen.Eli sama hylly on nyt sitten valkoisena. Tuo on ollut kyllä lapsiperheessä oikea pelastus,saa telkkarin tarpeeksi korkealle,että pienten päät ei oo näköesteenä ja ruutu ei oo täynnä sormen jälkiä.Kätevää!!

Omaan silmään muuttui koko olkkarin ile paljon valoisammaksi,tai no ainakin yhtenäisemmäksi. Ja hei,tuossa ei näy pölytkään niin hyvin kun tummas..ei sillä että meillä pölyä ois?!=) No tumma hyllykkö kurvas meidän makkariin,kun sinne ollaan jo jonkun aikaa kaivattu jotain hyllykköä. Meillä oli täälä aiemmin vaan lipasto.Ja siis pakko tähän väliin hehkuttaa,että sain myytyä kyseisen lipaston torissa kahdessa minuutissa??! Ajattelin että saan myydä sitä kuukausi kaupalla=)No parempi tietysti näin.
Tähän meidän makkariin pitäsi saada jotain muutosta.Inhoan tuota ruskeaa seinää...Muut seinät on onneksi valkoisia.

Mun murut<3
 

Rasmuksella on ens viikolla kaverisynttärit ja niihin on sitten haalittu teemaan sopivaa tavaraa. Tämmöiset kutsut väsättiin yhdessä kavereille.Tuon pommin sai suoraa tulostettua dansukkerin sivuilta.Ullan unelmasta on kotiutumassa meille melkoinen määrä muuta sälää,suosittelen sivuja lämpimästi kaikille synttäreitä järkkääville äideille.Oli helppoa kun juhlat oli laitettua teemoittain ja teeman alta löytyi kaikkea mahdollista juhliin tarvittavaa kutsuista,mukeista,koristeista aina asusteisiin asti.

Tiedän,että toivoin lunta ja pakkasta,joten tuntuu väärältä valittaa...MUTTA meidän mittari näyttää tällä hetkellä -22,9 astetta...Ei olisi ihan toiseen ääripäähän tarvinnut mennä.Tuo pakkanenkin tuntuu ihan älyttömältä kun oli jo tottunut siihen +5. Mutta toisaalta niin ihana  kun ei tarvitte miettiä mitä pihalle puetaan,laitetaan vaan kaikki mahdollinen päälle,niin hyvä tulee. Rasmuskin oli ihan onnes kun sai laittaa kuomat eskariin=)pienestä iloisia nää meidän nuput.JA meillä paistoi tänään aurinkokin...Nautin!!

Seuraavaksi taitaa tulla vauva-aiheinen postaus..=)


-Ulla-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ovat aina tervetulleita: