tiistai 14. marraskuuta 2017

Vieläkö vai lopetetaanko tähän?!

Moiks!

Ihanaa, kun saa huomata että postauksia on kaivattu. Saatiin kone lainalle,joten pääsen nyt ainakin hetkeksi aikaa bloggailemaan taas aktiivisemmin.

Otsikko ei liity bloggaamiseen mitenkään, vaikka nyt tuli itselle mieleen, että voishan se siihenkin liittyä. Mutta ei, se liittyy meidän perheen lapsilukuun.

Ollaan tässä käyty keskusteluja Mikon kanssa onko meidän perhe täynnä. Mä oon pohtinut asioita ihan hurjasti omassa päässä. Sitähän ei edes ikinä tiedä, annettaisiinko meille enempää lapsia. Mutta jos se mahdollisuus olisi, haluttaisko me vielä.



Jos mä tuumin asiaa vaan yksin, tiedättehän silleen järkevästi "mä haluuuun, se masu on niin ihana ja vauvat ne vasta ihania onkin..", niin vastaus on KYLLÄ me halutaan. Mutta sitten on se järjen ääni joka kehottaa miettimään asiaa vielä vähän. Musta tuntuu, että tässä ollaan vähän samanlaisten pohdintojen äärellä kuin aikoinaan Mandin jälkeen. Koska taas tulisi sellaisia pakollisia muutoksia. Isompi auto. Pelkästään tila-autoissa oli jo aika suppea valikoima, mitä se sitten olis kuuden lapsen kanssa?!

Mikko murehti heti, että sitten ei ole lapsille omia huoneita. No ei ole nytkään ja ei ole mitään ongelmaa (käskekää mun palata tähän, kun Rasmus ja Nooa rupeaa tappelemaan tuosta huoneestaan!).  Mikko  mietti myös lomareissuja. Mihin me mahdutaan enää niin isolla perheellä ja mitä kaikki tulis maksamaan. Myönnetään, tykätään käydä esim huvipuistossa ja kyllähän se kuuden lapsen rannekkeiden yhteissumma on aika mahtava. Mä perustelin sitten kyllä omaa kantaani, että me ei nytkään enää mahduta mihinkään niihin perhelippu määritelmiin (2 aik.ja 2-3 lasta) ja oikeastikko se huvipuistoon meno on sitten siitä 20€ kiinni, minkä se yksi ranneke maksaa.  Mutta en nyt sitäkään sano, etteikö sitä kuudetta lasta huomaisi taloudessa. Tottakai sen huomaa. 

Toinen meistä (saatte ihan itte päätellä kumpi!!) murehtii myös älyttömästi sitä mitä muut asiasta tuumaisi. Ja kun asiaa mietin, niin melkein se on kyllä mennytkin niin, että mitä useampi raskaus niin sitä vaikeampi siitä on ollut kertoa muille. Ensimmäinen ja toinen oli sellaisia helppoja ja vastaanotto oli iloinen. Kolmannesta eteenpäin se vastaanottokin on ollut sitten välillä vähän kummallinen. Jopa sellainen, että kotona oon miettinyt ja itkenyt, että olis sitä ollut kiva saada edes onnittelut. Tarvitseeko sitä sitten edes miettiä, miksi tulevasta perheenjäsenestä on vaikea kertoa? Itse kun on asiasta ihan yhtä onnessa kuin ensimmäisellä kerralla ja haluaisi vain niitä onnitteluja ei kuittauksia miten ei osata lopettaa tätä touhua ollenkaan.

Sitten se mikä mua mietityttää ihan hurjasti on terveys. Rasmuksen jälkeen oon joka raskaudessa miettinyt voiko meille tulla vielä yksi terve lapsi. Minean rakenne ultraan mentäessä ihan tärisin, kun olin jo ihan varma ettei meille vaan voi tulla vielä tervettä lasta. Tokihan niitä ongelmia voi tulla syntymän jälkeenkin,  mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan? Jotenkin näin viiden lapsen äitinä en mieti sitä, piisaako rakkaus, tiedän että se piisaa. Entäs aika, no kyllä sekin piisaa, ihan niin kuin nytkin.



Mutta sitten se iskee jostain ihan nurkan takaa, kunnolla niin, että sen tuntee kipuna sydämessä. Sen miten meidän perheeseen vaan mahtuisi vielä se yksi. En vaan oo lopullisesti valmis hylkäämään sitä ajatusta, että vielä kerran saisin sen kaiken ihanan kokea. Siitä plussan odotuksesta ja sen saamisesta, ensimmäisiin potkuihin, vauvan tuloon valmistautumiseen, pienen ihmeen syliin saamiseen ja siihen vauvakuplaan uppoamiseen. Se pieni tuhina sun olkapäällä, pienen pieni vartalo vasten sun rintakehää, voiko vaan ihanampaa olla? Mä voisin jatkaa tätä luetteloa vaikka kuinka pitkälle. Kroonisesti vauvakuumeinen täälä hei:)

Jos ei mitään muuta niin haluan jättää sen mahdollisuuden edes meille. Mistäpä sitä tietää vaikka helpompi elämä rupeaisi houkuttelemaan oikein kunnolla ja pelkkä ajatus kaiken uudelleen aloittamisesta tuntuu väärältä. Oon aloittamassa töitä yksityisenä perhepäivähoitajan, joten voi olla, että työelämä vie mennessään. Ja varmasti myös tämä ihana vapaus (siis ilman tissitakiaista) jonka nyt oon saanut vaikuttaa asiaan. Mahtavaa kun voi taas tulla ja mennä vapaammin.   Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eihän?! Jospa sieltä putkahtaisi vaikka ihan uudet unelmat?! Toivossa ainakin hyvä elää...:)

Ja olishan tässä edessä sitten vielä tuon yhden järjen äänen (=Mikon) käännytys;)

Mä en vaan voi olla ainut joka näitä asioita pähkäilee! Miten teillä, onko lapsiluku täynnä vai käydäänkö siitä keskusteluja?! Millaisia ratoja teidän keskustelut kulkee?

Sukulaisten ei tartte sitten heti olla tsekkailemassa vatsan seutua, ne on vaan ne suklaat!!

Palaamisiin ihanat<3

~~Ulla~~


24 kommenttia:

  1. Nyt osui ja uppos. Lyhyesti kerrottuna, tein pisitiivisen testin kolmisen viikkoa sitten. Plussa tuli yllätyksenä. Meillä on kolme ihanaa tervettä lasta ja yksi enkelivauva. Olin jo pitkään ajatellut että meidän perhe olisi tässä. Uutinen oli shokki. Kun päivät plussasta alkoi kulumaan, kokoajan vähemmän ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Järki ja tunteet kuitenkin kamppailee. Kaikille ei riitä huoneita, autoon nyt onneksi mahtuu. Kuinka jaksan,riittääkö voimia. Riittääkö aika. Ja miten kehdataan kertoa sukulaisille ja tutuille. Tunnepuolella tuntuu kuitenkin ihanan jännittävältä tämä kaikki. Oman murheen on nyt viime päiviin kuitenkin aiheuttanut se että raskausoireet ovat edellisiin verrattuna vähäiset. Aamuällötystä ei ole juuri ollenkaan. Ajatukset käyvät vuoristorataa sen suhteen, onko kaikki hyvin. Tulisiko tässä valmistautua keskenmenoon vai uuden vauvan odotukseen. Mitä jos alkio on elossa mutta vakavaari sairas. Pystyn siis samaistumaan noihin ajatuksiisi täysin!

    Olen blogistasi selannut vanhempia juttuja, mikä muuttui neljännen lapsen myötä. Ainakin teidän perheen elämä vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta vaikka lapsia onkin enemmän. Meille tuskin kuutta lasta koskaan tulee mutta ymmärrän sinua täysin. Olet äiti isolla Ä:llä ja uskon että suurperhe on just sun juttu. Blogiasi on niin kiva lukea, toivottavasti pystyisit kirjoitella ajatuksiasi useamminkin!

    -Äiti kolmelle-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos tykkäsit tästä postauksesta:)
      Ja ihan mielettömän isot onnittelut plussasta<3

      Noita asioita kyllä tulee pyöriteltyä tosi paljon pään sisällä. Ja ymmärrän niin sun pelon, se alku aika raskaudesta ei oo kyllä yhtään kivaa, kun saat koko ajan murehtia onko sielä vatsassa ketään.

      Toivotaan kuitenkin parasta!

      Ja kiitos ihanista sanoistasi, kyllä mäkin jotenkin koen että tämä ison perheen äitinä olo on se mun juttu<3

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus :) Meillä tosin vasta kaksi lasta, haaveissa kyllä monta lisää vielä <3 Monilta useampilapsisilta tutuilta kuullut samankaltaisia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva jos tykkäsit!
      Uskoinkin, että ihan varmasti muillakin on näitä samoja ajatuksia. Mullakaan ei vaan oo kaveripiirissä montaa joiden kanssa näistä juttelis.
      Toivottavasti teidän haave isosta perheestä toteutuu<3

      Poista
  3. Kun saisi edes sen ensimmäisen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, todella toivon, että saatte<3
      Itse olen seurannut aikoinaan tosi läheltä tuota polttavaa vauvan kaipuuta ja sitä miten hankalaa se vaan joillakin on. Lapsettomuus on kyllä inhottava juttu, johon tiedän että mitkään sanat ei auta.

      Poista
    2. Kiitos ❤ Toisinaan koen, että näin on hyvä. Toisinaan vahva tunne, että jotain puuttuu. Ehkä vielä jonain päivänä onni koittaa. Onneksi on ihanat kummilapset ja saan olla täti veljen pojalle ja "vara-täti" miehen tytölle❤

      Poista
  4. Erittäin paljon samoja ajatuksia täällä käydään läpi! Joskin sillä erotuksella, että lapsia on tällä hetkellä kolme. Meidän perhe on aivan täydellinen, mutta silti sydäntä raastaa välillä toive vielä yhdestä.

    Haaveen esteenä on tällä hetkellä vain aivan järkyttävä pelko, ettei lapsi olisi terve. Työskentelen kehitysvammaisten lasten kanssa ja ne ovat aivan ihania, mutta silti tuntuisi ettei kestäisi sitä, jos oma lapsi olisi kehitysvammainen. Yritän järkeillä, että kolme täydellistä tervettä lasta on riittää, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kommentista. Tämä on kyllä vertaistukea parhaimmillaan<3

      Oon samaa mieltä, myös meidän perhe on ihan täydellinen näin. Enkä usko, että viettäisin loppuelämäni haikaillen sen kuudennen perään.
      Mutta kyllä se tunne vaan on tosi vahva, että vielä meille mahtuisi se yksi.

      Ymmärrän sun pelon. Varsinkin, kun teet vielä töitä kehitysvammaisten lasten kanssa. Mun serkulla on myös kehitysvammainen lapsi ja jotenkin se sai itselle pelon päälle. Kun näki, että se voi tapahtua ihan kenelle vaan. Se voi tapahtua vielä sittenkin, kun rakenneultrassa on kaikki todettu olevan kunnossa. Ja millä ihmeen perusteella toisille perheille annetaan ihan valtavasti kannettavaa, asioita joihin täytyy vaan sopeutua. Näitä juttuja mä kelailen tosi paljon.

      Mutta tosiaan, koskaanhan ei tiedä mitä se tulevaisuus meille tuo:)
      Ihanaa joulunodotusta teille<3

      Poista
  5. Aivan ihana teksti Ulla <3 Anna tunteiden viedä;) Lapset on elämän rikkaus. Terveisin äiti *5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi♡ Lämmittää kyllä niin kovasti mieltä!
      Lapset on kyllä niin ihania,antaa ihan hurjasti sisältöä elämään:)

      Poista
  6. Heippa! Upea kirjoitus, antakaa elämän viedä. Lapsista on vaivaa, mutta iloa ja elämää sitäkin enemmän. Jos, se ilo teille vielä annetaan, ottakaa se vastaan! Olette niin lapsikeskeinen ja tasapainoisen oloinen perhe. Ja se, muistutus tähän kaikkeen. Kaikki eivät saa lapsia, ne ovat todella lahjaa. Kaikkea hyvää ja ihanaa joulun odotusta teidän perheelle! Toivottaa omaa lasta kaipaava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Sullekin, kiitokset kovasti kauniista sanoista. Tuo on totta, että kyllä niistä lapsista sitä vaivaa on, mutta kyllä se jää kaiken sen hyvän alle.
      Tuo olisi niin tärkeä kaikkien muistaa, varsinkin meidän joilla lapsia jo on, että niitä ei todellakaan kaikki saa. Vaikka niin kovasti toivoisikin, että jokainen joka lasta toivoo sen syliinsä saisi.
      Tunnelmallista joulun odotusta sulle myös<3

      Poista
  7. Ihana postaus ja tutun kuuloidsia pohdintoja.♥
    Mä jätin Sisun jälkeen sen oven raolleen ja tungin kunnolla oikein kengän vielä väliin, jotta se oli miehellekin enemmän kuin selvä. :D Reilu vuosi meni kun puhuin asiasta miehelleni ja juuri kun olin jo luovuttamassa hän näyttikin vihreetä valoa ja tässä sitä nyt odotellaan kuudetta.♥ Paljon on saatu kuulla tänkin odotuksen aikana, mutta koitan päästää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka osa ovat satuttaneetkin paljon. Mutta en halua jäädä vanhempana katumaan sitä, etten muiden mielipiteiden vuoksi uskaltanut enää sitä kuudetta. Nyt tuntuu hyvältä ja juuri oikealta. Tämän jälkeen lapsilukumme jää tähän ja se ovi painuu varmaankin kokonaan kiinni. Vaikka se tuntuukin ajatuksena kamalalta, niin olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä mitä olen saanut. Maailman ihanimmat lapset.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi<3

      Kyllä munkin tekis mieli joku puupalikka sinne oven väliin tunkea tai tiiliskivi:D ettei se edes vahingossa pääse sulkeutumaan kokonaan.
      Mä oon kyllä niin onnellinen sun puolesta ja innolla seurailen sun odotusta. Ja ehkä vähän kauhullakin, Sisun odotusta seuratessa vauvakuume vaan paheni ja lopputulos on Minea:)

      Mutta juuri noin mäkin ajattelen, ei sitä kuudetta lasta voi sen takia jättää haluamatta, että pelkää muiden reaktioita.Onneksi tähän maailmaan mahtuu erikokoisia perheitä!

      Onni on lapset<3

      Poista
  8. Tämä kirjoitus tuli niin oikeaan aikaan, kiitos vertaistuesta!<3 Täällä ajatus mahdollisesta neljännestä on kovasti mielessä. Ehkä tämä liittyy jotenkin kuopuksen ikään, äidit käy tätä asiaa läpi, kun nuorimmainen on kasvanut yli vauvaiästä? Itselläni suurimmat syyt, miksi epäröin ovat lapsen terveys (voiko olla niin onnekas, että saisi vielä yhden terveen ja miten jaksaisi/pärjäisi, jos lapsi ei olisikaan terve), oma ja puolison jaksaminen (isovanhemmat asuu kauempana joten kaksin tätä rumbaa pyöritetään), työt (koen jostain syystä suurta painetta, että töihin täytyisi jo palata), ajan riittäminen kaikille lapsille. Asiaa ei yhtään helpota se, että iän puolesta asiaa ei voi siirtää muutaman vuoden päähän. MLL:n Mirjam Kalland on jossain sanonut, että lapsiluku on silloin sopiva, kun tuntuu että vielä yksi mahtuisi (silloin on voimavaroja jäljellä vielä yllättäviä elämäntilanteita varten). Myös ajatus ehkäisyn hoitamisesta jollain pitkäkestoisemmalla tavalla ahdistaa, mikään vaihtoehto ei ole täysin sopiva. Ja sitten surettaa niiden puolesta, jotka kärsivät lapsettomuudesta. Toivoin, että kolmannen jälkeen tätä toivetta ei tulisi ja voisin rauhallisin mielin odotella vaihdevuosia;) P.S. Otsikon perusteella pelästyin, että lopettelet bloggaamista. Onneksi et kuitenkaan! T.E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihanaa jos tykkäsit<3
      Mä uskon kanssa, että liittyy vahvasti tuohon, kun nuorin on kasvanut siitä vauvaiästä pois. Ja kun asiat helpottuu, niin sitten sitä tulee se ajatus, että entäs jos vielä kerran..
      Tuo terveys taitaa olla kaikkia mietityttävä asia ja ymmärtäähän sen. Tuota ajan riittämistä kaikille mä en jokseenkin osaa ressata, kovasti se on riittänyt tähänkin asti, tokihan se olis sitten eri asia jos tulis joku todella suuri tarpeinen vauva. Mutta mä haluan uskoa, että sittenkin saatais asiat järjestymään.

      Tuo kuulostaa kyllä ihan järkevältä neuvolta, että jos haaveilee vielä yhdestä, on perhe koko juurikin hyvä. Mä oon joka kerta toivonut jotain järkyttävän vaikeaa odotusaikaa/synnytystä tai rankkaa vauvavuotta, että jos sitten tulis se sellainen "ei enää ikinä tätä" ajatus. Mutta kun kaikki on sujunut aina niin hyvin. Raskaus ajat oon voinut ihan Super hyvin, ilman mitään isompia vaivoja, synnytyksistä on vaan hyviä muistoja ja vauvavuodetkin on ollut helppoja. Että ei helpotusta tähän asiaan noistakaan!

      Arvasinkin, että tuosta otsikosta vois ajatella myös blogin lopun olevan käsillä:D Mutta ei ainakaan tällä hetkellä!!

      Poista
  9. Tämä oli niin tarpeeseen.

    Minulla kaksi lasta. Pari vuotta ollut aaltoillen todella kova vauvakuume. Miehellä ei.

    Kolmannen puolesta puhuu:
    -raskaus on hieno projekti, jossa on jännitystä ja ihmeitä.
    -saa valita lapselle nimen, mikä on käsittämättömän ihanaa
    -saa ihastella vauvaa
    -uusi persoona, ihan uusi tyyppi, se on aina ihan käsittämätöntä mikä kokonaisuus tulee. Mun isällä on 11 sisarusta. Ne on kaikki niin erilaisia, voi että miten ihmeellistä on katsoa niiden ryhmäkuvia 70-luvultakin, siinä on jotain ihan yliupeaa!!

    Mutta kolmatta vastaan:
    -esikoinen ei kaipaa lisää sisaruksia. Olen kysynyt.
    -rrrrakastin olla nuori synnyttäjä. Se oli 6 ja 9 vuotta sitten. Se oli se mun oma "juttu".
    -mies ei halua. Muistelen lämmöllä kuinka yltiöonnellinen hän oli kummastakin lapsesta. Hän ei halua kolmatta.
    -maapallolla on valtavasti ihmisiä. Sen tajusin kun kävin Kampissa. Siis Suomen Helsingissä. Mikä tungos. Kun miettii miten miljardi ihmistä juuri nyt vetää vessan, syö, pesee käsiä, ajaa autoa, syö antibiootteja, pesee pyykkiä, lataa kännykkäänsä,.... tulee sellainen olo että hui, oikeasti. Kestääkö maapallo?
    -tiedän että kestäisin jos lapsi menehtyisi. Ennen ajattelin että on pakko olla monta jotta jaksaa elää, jos yhdelle kävisi jotain. Tuntui että ei millään voisi kestää menetystä. Ei millään. Nyt mä ajattelen toisin. Mä yritän olla nyt niin paljon heidän kanssa kuin voin ja elää kuin joka päivä olisi viimeinen. Haluan ajatella että koskaan päivämme ei ole varmoja, ja jos nyt panostan niin paljon kuin voin, ainakin en kadu, jos joku meistä lähtee ennen vanhuutta. Panostaminen on aikaa: energiaa katsoa kauniisti, ihastella, hieroa jalkoja iltasella, auttaa läksyissä, jaksaa niin hyvin kuin pystyy. Siltikin pelottaa että pysyyhän lapset terveinä ja hengissä. Mutta se oma asenne, että on reserviä itsellä, se tuntuu nyt tärkeältä.
    -viimeinen syy vähän hysteerinen. En pelkää vammaista lasta mutta pelkään että lapsiluvun kasvaessa sairastelu lisääntyy ja joku saa taudin, johon antibiootit ei tehoakaan. Niiden teho kun on hiipumassa.

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä kommentti oli jäänyt multa ihan huomioimatta ja vaikka aikaa onkin kulunut, vastaan silti. Ihailen sua, että oot noin laajasti ajatellut tätä asiaa. Itsellä se rajoittuu aika usein vaan tähän omaan perheeseen ja omaan jaksamiseen tuo mietintä.
      Miehet on kyllä kummia otuksia kun ne on usein näitä lisääntymisiä vastaan:) Enpäs tiedä mitä meillä olis lapset vastannut jos heiltä olisi joskus kysytty, halauvatko he uuden sisaruksen. Voi olla, että olis kieltävä vastaus tullut heiltäkin! Vaikka siis tosi hienosti on aina ottaneet raskaus uutisen vastaan:)

      Poista
  10. Kääk, piti lisätä että maailman väkimäärästä kirjoittaessani en yhtään tarkoittanut yksittäisen perheen valintoja. Se tulee mieleeni ja hikikarpaloina otsalle vaan noin niinkuin eri tasolla, toppatakkitungoksissa, siellä mihin vauvakuume ei yllä :)

    Anna

    VastaaPoista
  11. <3 tälle kirjoituksella ja avoimuudelle. Itse olen neljä kertaa ollut sen ihanan plussan äärellä, toivottavasti nyt menossa toinen kerta, kun lapsi päätyy syliin asti. Miehen kanssa ollut kovin erilaiset ajatukset lapsienteosta, hänellä ajatuksena 0kpl, itselläni 2. Nyt onnellisina tilanteesta molemmat. Luulen, että se uusi vauvakuume itselleni vielä salakavalasti hiipii. Juuri tuossa äsken mies kyllä iltapalapöydässä tokaisi, että olisihan monta lastakin ihana, mutta täytyisi perheeseen kuulua jonkun, joka ne jaksaisi hoitaakin ja ruuan tehdä, kun kumpikaan meistä ei ole suuremmin kodinhengetär. Auts, hormonipyörteissä kirpasi taas, mutta tottahan tuo on, meillä varmaan jo sen toisen lapsen kohdalla kipuillaan arjen haastavuutta. Ihailen suuresti teitä, jotka siellä luovivat ja elävät onnellisena useamman lapsen kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullekin tulee ihan super myöhässä tämä vastaus, oli jäänyt koko kommentti julkaisematta, pahoittelut!
      Niin ihana, että sulla on raskaus jo tosi hyvillä viikoilla<3
      Kyllä se on välillä vähän hullunmyllyä tämä arki useamman lapsen kanssa. Mutta sitten taas vanhemmista lapsista on jo tosi paljon apua, eikä heitä pidä enää autella samalla tavalla kuin pienempiä. Mä ihailen siis kaikkia joilla on esim kaksoset tai jopa kolmoset. Miten ihmeessä sitä silloin saa ajan ja kädet riittämään?!?!

      Poista
  12. No tuota... sanoisin, että jos yhtään on tuollaisia fiiliksiä, niin kyllä se vauva kannattaisi vielä laittaa tilaukseen :D Itselle tuli viiden jälkeen niin varma fiilis, että nämä on tässä, siihen saakka juurikin oli hyvin voimakas tunne, että vielä yksi, ja vielä yksi. En olis pystynyt elämään sen toteutumatta jääneen haaveen kanssa, jos lapsiluku olisi jäänyt kolmeen, eikä olisi tätä 3+2 sarjaa ❤️ En usko, että kenenkään vauvakuume on ikuinen, kyllä se jossain kohtaa saa täyttymyksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin näytän tämän kommentin Mikolle:) Kiitos Heli ihanasta kommentista. Mäkin jotenkin haluan uskoa tuohon, että se tunne kyllä tulee kun meidän perhe on täynnä. Ihan vielä sellaista ei oo...Mulla on tuo varma tunne tasan sen tunnin synnytyksen jälkeen:D Pitääköhän sitä vaan aloittaa pehmittelyt Mikon suuntaan?!;)

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: