tiistai 6. kesäkuuta 2017

Niin hyvä just nyt

Hei te ihanat!
 
Tohtiikohan sitä ihan tänne asti hehkuttaa miten hyvin kaikki on just nyt. Tämä kesä tuntuu niin ihanalta tällä hetkellä. Mähän oon jäänyt jo parisen kuukautta sitten kotihoidontuelle ja toki tarkoitus on aloitella pph:n työt heti kun vain lapsia saisin hoitoon. Mutta siihen asti oon päättänyt ottaa tästä kesästä kaiken irti ja oon myös päättänyt, että nyt ei odotella niitä helteitä ja +25 astetta, ennen kuin jotain tehdään. Nyt nautitaan jokaisesta poutaisesta päivästä, niistä ihanista auringon säteistä joista joinakin päivinä saadaan nauttia.  Jos on kylmempää, niin sitten vaan puetaan enemmän.
 

 
Ollaan tässä nyt viikon verran jo saatu nukkua tuonne kasiin asti, joka on siis mieletöntä luksusta meidän normi aamuihin jotka alkaa siinä puoli seitsemän korvilla. Lapset on yksitellen hipsineet meidän aikuisten sänkyyn ja ollaan vaan höpötelty kaikesta. Miten paljon nuo koululaisetkin tuntuu läheisimmiltä, kun heidän kanssa saa olla kaikki päivät. Niitä yhteisiä juttu hetkiä tulee niin paljon enemmän. Miten kiva on mennä yhdessä aamupalalle vailla minkään valtakunnan kiirettä. Ollaan ulkoiltu joka aamupäivä, yleensä käydään tuola meidän tienpäässä. Nuutti tulee potkupyörällään, Mandi pyörällä ja pojat kävellen. Rasmus haluaa yleensä lykätä Mineaa rattailla ja Nooa juoksentelee metsään piiloon ja me yritetään sitten yhdessä löytää hänet.
 
 
Mandi oli niin onnellinen tyttö, kun annoin hänelle jo vähän nuupahtaneet neilikat. Neitihän nyt keksi niille sata ja yksi uutta käyttötarkoitusta. Niistä tehtiin kimppuja pikku maljakoihin, koristeltiin hiekkakakkuja ja leikkipä neiti niillä morsiantakin!
 
 
Tänään siivoilin talon ruuan jälkeen kuntoon, imuroin ja pesaisin lattiat puhtaaksi. Miten musta tuntuu, että sisälle tulee ihan valtavasti nyt kaikkea moskaa ulkoa. Ja meillä muksut "vaan äkkiä käy hakemassa jotain"  kengät jalassa ja sitten niitä likaisia jälkiä on mun silmään joka paikassa. No onneksi se nyt ei mikään kuoleman vakava asia oo, mutta onhan se nyt mukavempi olla, kun on siistiä. 
Minean ja Nuutin päikkäri aikaan sain pötköteltyä hetken auringossa rauhassa, Mandin leikkiessä hiekkalaatikolla. Laitoin radion päälle ja annoin ajatusten virrata. Ja siinä se sitten iski. Miten onnellinen mä oon tästä kesä fiiliksestä. Tästä rennosta ja suhteellisen huolettomasta olosta.  Ja miten ihana, että nyt on vasta kesäkuun alku, eli kaikki on vasta edessä päin. Ihana kun saa kuivata pyykit pihalla, kun saa kastella kesäkukkia ja jännittää koska niihin puhkeaa lisää kukkia.
 Mun poika kolmikko toi mulle tänään kukkiakin, piti ihan räpytellä liikutuksen kyyneleitä pois<3
 
 
Me lasketaan täällä päiviä lauantaihin. Silloin aamupalan jälkeen lähdetään ajelemaan kohti Turkua ja siellä terminaalia. Lähdetään Mikon veljen perheen kanssa risteilylle! Lapset ja me aikuisetkin ollaan ihan innoissaan tästä.  Koska laivalla on käyty joka kesä, lapset tietävät jo mitä odottaa. Tarkoitus olisi myös säiden salliessa käydä viettämässä iltapäivä Turun seikkailupuistossa , joka on kyllä Super mahtava leikkipuisto. Sieläkin on jo parit kerrat käyty, joten lapset odottavat myös sitä. Nyt sitten vaan sormet (ja ehkä varpaatkin) ristiin, ettei nyt ainakaan sataisi:) On niin paljon kivempi mennä sitten vasta laivalle, kun lapset on saaneet purettua automatkalla kertyneet energia pois. Me lähdetään siis iltalaivalla, eli laivaan kun päästään, niin melkein saadaan mennä heti nukkumaan. Ja sitten koko sunnuntai päivä saadaan touhustella pitkin paattia:)
 
 
Olis ihana kuulla mikä saa sut onnelliseksi just nyt?
 
Aurinkoa päivääsi<3
 
~~Ulla~~
 

18 kommenttia:

  1. Sun blogin lukeminen!<3 Se että lapset saa olla omalla pihalla ilman kenkiä ja sukkia, se miten tajuaa arvostaa tätä hetkeä eikä elää aina vaan eilisessä tai huomisessa, teidän rento kesäloma ja puuhastelu <3 Minea on kasvanu ihan älyttömästi :O Sivukommentti :D -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sä ihana<3<3
      Voi että miten ihanasti sä taas kirjoitit, kiitos muru!!
      ja totta, Minea on kasvanut yhtäkkiä ihan hurjasti!

      Poista
  2. Ihana kun olet positiivinen ja energinen touhuilija :). Tänään aamulla tulin onnelliseksi tuoksuvasta alkukesän luonnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi<3
      Ja kesäinen tuoksu aamuisin on kyllä ihan huumaavan ihanaa<3

      Poista
    2. Kiitokset ihanasta kommentista<3
      Kesän tuoksu aamuisin on kyllä ihan huumaavan ihana!!

      Poista
  3. Moikka Ulla. Löysin jotain kautta sun blogiin ja kiva että löysin, täältähän löytyi ihana ja raikas blogi <3 Tykkään niin paljon, että jään kyllä lukijaksi.
    Minut tekee onnelliseksi aurinko ja tämänpäiväiset koiranpentu uutiset sekä tänään auenneet omenapuun kukat.
    Kivaa viikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Kiitos ihanasta palautteesta Merita<3 Ja huippua, että löysit blogiini ja vielä jäit lukijaksikin.
      Oi koiranpennut on sitten Super ihania, ei väliä mitä rotua ne on:) Me vielä odotellaan täälä omenapuiden kukkia!
      Ihanaa viikkoa myös sulle<3

      Poista
  4. Minut saa myös onnelliseksi tämä kesä, omat lapset ja mies. Se, että ollaan terveitä ja lomalla lasten kanssa yhdessä. Ei haittaa paistaako vaiko sataako, yhteistä aikaa vietetään tuhlaamatta sitä säätilan tarkkailuun :) pieniä puuhasteluja kotona ja ihana kun voi lähteä uimarannalle jos tuntuu siltä, ilman aikatauluja. Tai kirjastoon, tai pyörälenkille.
    Kiitos aurinkoisesta blogista ja mukavaa risteilyreissua teille lauantaille :)
    T. Äiti kolmelle
    Ps teidän Minea näyttää niin isolta kun hän kävelee jo :). Meillä täällä heinäkuussa -16 syntynyt pikkumies konttaa ja nousee tukea vasten pystyyn. Valloittavia tyyppejä nämä vuosikkaat :). Niinkuin toki isommatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on juuri samat ajatukset kuin mulla. Kurja jos kesän lopussa todetaan, että ei oo tehty mitään kun on vaan odotettu niitä hyviä säitä! Ja tuo on just sitä parhautta, kun saa liikkua ilman aikatauluja, ihan koska huvittaa!
      Kiitos, me otetaan kaikki irti myös risteilystä<3

      Ja kyllä munkin silmään Minea näyttää hurjan paljon isommalta kuin onkaan, tuo kävely tekee niin paljon!

      Poista
  5. Mukavalta kuulostaa teidän loman alku. Meillä on säbäleiriä ja futiskoulua sekä minulla hoitolapset. Ihana on ollut nähdä lasten into harrastuksista. Touhua on riittänyt, mutta kyllä me otetaan vielä rauhallisemminkin. Mahtavaa, kun kesä on vielä edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna:)
      Ihanan touhukkaalta kuulostaa teidänkin kesän alku! Se on just parasta, että on sopivasti touhua ja sitten sitä rauhallisempaakin menoa:)

      Poista
  6. Kivalta kuullostaa joten ihania kesäloma päiviä teille päin <3 mut tekee just nyt onnelliseksi oma koti johon oli kiva palata lomareissusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Sä olet ollut nopea, kun oot ehtinyt jo reissussa käydä!

      Poista
  7. Voi että kuinka kuulostaa täydelliseltä kesänne touhut ja tuleva laivareissu <3 Nauti nyt ihan täysillä vielä kotiäiti-päivistä, sillä ne ovat kullan arvoisia! Monesti ikävöin noita hetkiä kotona pienten lasten kanssa. Ja juuri näin ajattelen itsekin, että kesä on kesä, vaikka sataisikin :)

    Juuri tällä hetkellä kesän ja perheen lisäksi olen super-onnellinen osaaikatyöstäni, joka antaa enemmän aikaa nauttia kaikesta minulle tärkeästä ( vaikka se lompakko aika keveä onkin ) :D

    Ihanaa ja aurinkoista kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida kommentistasi.
      Mä yritän kyllä nauttia ihan sydämeni kyllyydestä näistä päivistä. Tuskin tällaista kesää tulee ennenkö eläkkeelle jää, että kaikki pitää ottaa irti!

      Ihana, että pystyt tehdä osa-aika töitä, jää paljon enemmän aikaa muuhun. Tässä kodinhoidon tuella on huomannut, että kummasti sitä vaan tulee kevyemmällä lompakollakin toimeen:)

      Ihanaa kesää teillekin<3

      Poista
  8. Parasta, että on noin onnellinen fiilis nyt ja tässä. Ihanaa kesää ja laivareissua! <3

    http://viivyvierellain.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon huomannut, että kun ottaa kaiken irti ja on positiivisella fiiliksellä, niin päivät on huomattavasti mukavempia.
      Kiitos<3

      Poista

kommentit ovat aina tervetulleita: