torstai 12. marraskuuta 2015

Pikku hiljaa...

Hiipii nimittäin joulu meille<3
 
En jaksanut välittää kalenterista,kun teki niin kovasti mieli laitella jo vähän joulua. Ja miksi pitäisikään?! Joulu jutut on muutenkin meillä tosi vähän aikaa. Oikeastaan kaikki muut paitsi nuo tähdet ikkunoilta on meillä kadonnut kaappeihin jo ennen uutta vuotta. Mun mielestä uusi vuosi on ihana juhlia jo ilman joulu juttuja.
 
Niin virittelin yksi harmaa päivä pihalle valoja, lapset oli onneksi yhtä fiiliksissä kuin mä=)
 No niin,noita ulkovaloja oli ihan mahdotonta kuvata!!

 
Ja pitihän vaaleanpunaiset kynttilät vaihtaa samalla punaisiksi, vaikka en oo vielä ihan varma tuleeko meille kuinka muuten punaista väriä jouluksi...Onneksi tätä on aikaa vielä päihkäillä!!
 
Ja kun kerran vauhtiin pääsin,niin laittelin sisällekkin jo nuo tähdet ikkunoihin=) Onneksi meillä ei oo naapureita ihmettelemäs tätä touhua=)
Ja on ne kyllä niin ihanat, varsinkin nyt kun muuten on ihan säkki pimeää.

Nuuttia nämä kiinnosti ihan valtavasti<3 Meidän murulle tulossa ensimmäinen joulu, kun ymmärtääkin jotain.

Nuuttihan siis testas jo,että kun tuohon rahille nousee seisomaan ja oikein kurkottelee,niin tähtiin yltää!! Pitänee nostaa niitä vielä ylemmäs...
 
 Niin se vaan tulee pikku hiljaa...Kovasti oon täälä mietiskellyt mitä lasten joulukalenteriin tulee ja täytyy myöntää, että pääasiassa mun aivot lyö tyhjää??Meillä on aikaisempina vuosina ollut kalenterissa esim. uudet hammasharjat, pörröiset sukat(joita muksut tykkää talvella pitää iltaisin ja öisin), tarroja ja  joskus jotain herkkuja.
Olis kiva keksiä jotain uutta,mutta kun en tiiä mitä.Mitään kallista en oo koskaan tuonne kalenteriin laittanut.
 Onko teillä ollut tapana tehdä itse kalenteria vai ostatteko kaupasta? Meillä on toki sitten ollut ihan ne perus suklaa kalenterit vielä lisäksi.
 
Mulla on ollut täälä operaatio sohvien pesu. Siis vaikka ne kuvissa VOI näyttää valkoisilta,niin voin kertoa, että lähempää tarkastelua ne ei oo viimeiseen kuukauteen kestänyt!! Aivan järkyttävässä kunnossa. Eikä se likaisuus tietenkään rajoittunut vain noihin istuin- ja selkätyynyihin vaan piti pestä heti koko sohva, rungon suojat ja kaikki!!! Hirvee homma! No onpa sekin tehty ja nyt ne on taas pari päivää hyvät. Kunnes joku pieni poika karkaa leivän/banaanin/porkkanan tmv. kanssa pöydästä ja juoksee minneppä muuallekaan kuin sohvalle! Mutta onneksi, noita nyt pesee nopsaa ja iteppä halusin valkoiset sohvat.
 
Mitähän jouluista sitä vielä kaivelis kaapeista esille?!
 
Mukavaa torstai iltaa joka kotiin!!
~~Ulla~~
 

 

6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää!! <3 Aivan ihana kuva Nuutista noiden tähtien kanssa?!! Täällä myös toista iltaa tähti ikkunalla valaisemassa ^_^ -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huomasin itte vasta kun tänne blogiin tuon kuvan laitoin,että tulipas kiva!! No sun innoittamana mäkin nuo tähdet ikkunoille virittelin=)

      Poista
  2. Kauniit tähdet ikkunoissa♡ Kyllä ne vaaleanpunaiset kynttilät on kivammat keväällä ja kesällä. Vaikks ihana väri se onkin. :D Tykkään tuosta kruunusta. Oletko mistä sen hankkinut? :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jonna!=)
    Kruunun löysin joltain kesäiseltä kirppari kierrokselta. Ja vielä mietin kauan aikaa ostanko sen vai en.Just ennen kassaa kävin hakemassa sen mukaan=)Kannatti!!

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: