keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Ihana arki

Täällä ollaan nautittu nyt talviloman jälkeisestä arjesta. Tai no ainoat lomalaiset oli pojat koulusta ja Mandi eskarista. Ei oikeastaan tehty mitään sen kummempaa, pojilla ja mnadilla oli kavereita kylässä ja yökyläilyäkin ehdittiin harrastaa. Perjantaina käytiin tsekkaamassa Seinäjoelle avattu Hoplop ja olihan se nyt ihan huippu ihana paikka. Vaikka porukkaa oli niin paljon, ettei autolle meinannut paikkaa pihasta löytyä, niin kummasti mahtui mukaan. Minealla meni hetki, että hän lämpeni kaikelle sille ihmismäärälle, mutta puoli tuntia saapumisesta niin mä sain mennä viilettää hänen perässä pitkin kiipeilytelineitä ja pallomeriä:) Ihan mahtavia nuo sisäleikkipaikat!

Mun viikonloppu meni aika totaalisesti maalipensseli kädessä ja maalipurkki toisessa. Näette lopputuloksen sitten, kun saan kameran kanssa heiluttua tuossa keittiössä!



Nyt ollaankin sitten jo taas tiukasti arjessa kiinni ja yhä uudelleen saan todeta, että vaikka loma onkin aina loma, niin se arki vaan on mun juttu. Helpottaa niin paljon, kun noudatetaan niitä tuttuja rutiineja ja tietää missä kohtaa tapahtuu mitäkin.  Mua ei oo koskaan ahdistanut kellon soittoon herääminen, varsinkin nyt kun Nuutti yleensä kiipeilee sopivasti kymmentä minuuttia ennemmin viereen ja saadaan rauhassa höpötellä mitä unia hän on nähnyt tai mitä kivaa keksitään juuri tälle päivälle. 


Rasmuksen ja Nooan loma meinas olla vallan takkuamista ja heidän nahistelutkin on taakse jäänyttä elämää, kun loma loppui. Mielenkiinnolla odotetaan kesälomaa... Pitänee ruveta keksimään sinne jotain ohjelmaa, ettei poikien loma mene vallan toistensa kiusaamiseksi. Tai sitten se siitä rauhoittuu, kun lomaa on kauemman. Näin mä haluan ainakin ajatella:)


Välillä tulee mietittyä onko sitä ihan hassu, kun viihtyy  niin hyvin kotona ja saa paljon iloa ihan näistä perus arkisista päivistä. Mutta niin se vaan on. Mä rakastan olla kotona ja touhustella pitkin päivää omia juttuja. Leikkiä lasten kanssa ja käydä pihalla. Muovailla taikahiekalla ja tehdä sämpylätaikina odottamaan iltaa. Odotella koululaisia, eskarilaista ja Mikkoa kotiin. Kuunnella miten kaikkien päivä on mennyt, miettiä mitä sitä tehtäisiin iltapäivällä, lähdetäänkö koko porukka pihalle touhuilemaan.
 Parasta just nyt<3


Löytyykö muita arkeen hullaantuneita, mikä tekee sun arjesta ihanan?!

Hei ja mut löytää nyt myös Instagramista nimimerkillä Unelmienelamista, sinne tulee nappailtua kuvia vähän sieltä ja täältä:)


~~Ulla~~

5 kommenttia:

  1. Oi kyllä löytyy! Arki on ihan parasta, ja juurikin tuon tutun rytminsä ansiosta <3
    Mä tykkään työstäni, mutta silti kaikkein parhaita on osa-aikatyötä tekevälle ne vapaapäivät, kun saan jäädä rauhassa kotiin puuhaamaan kotiaskareiden pariin ja saan vastaanottaa lapset koulusta tuoreiden sämpylöiden kera <3

    Mutta oi niitä aikoja, kun olin vielä kokopäiväisesti kotona pienten kanssa. Käytiin puistoissa ja kirjastossa ja nähtiin tuttuja! Se on ollut mun elämäni parasta aikaa ja muistan, kuinka joka päivä oikein tunsin kuinka onnellisuus kumpusi syvältä sydämestä...vaikka joskus toki oli niitä valvottuja öitä ja sairastelujakin takana! Sitä aikaa on ikävä jo nyt, vaikka tämäkin on toki mukavaa, kun lapset kasvaa. Nyt on vaan liian kiire, liian usein. pöh!

    Mutta tiedän mistä puhut :). Nauti sydämesi kyllyydestä!

    Ps: Ihanat avohyllyt oli ilmestyneet keittiöönne! Bravo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä todellakin nautin, vaikka siis töitä tässä samalla teenkin. Mutta ehdottomasti perhepäivähoitajana olon suuri plussa, että saa tehdä töitä kotona:)
      Mulla on juuri tuollainen olo vielä useana päivänä, että ihan pakahdun siihen onnellisuuteen mitä koen.
      Tuon kiireen tuntee meilläkin aina välillä, mutta onneksi ei kuitenkaan ihan joka päivä:)

      Mä oon ihan in love noihin avohyllyihin<3

      Poista
  2. Meillä on kans aika ihanaa arkea, etenkin, kun ehkä näyttäis siltä, että pahin uhmis-kausikin alkaa olla selätetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuo on aina mahtava kun jonkun uhma kauden huomaa pikku hiljaa helpottavan<3

      Poista
  3. Niin ihanaa lukea että oma sisko on huikean onnellinen ja viihtyy just siinä elämässä mitä ootte Mikon kanssa rakentanut jo monta vuotta! <3 Melkein tippa linssissä täällä :'D <3 -V

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: