lauantai 17. lokakuuta 2015

Jäämaailmassa...

Iltaa!!
 
Päätettiin Mikon kans eilen illalla, että lähdetään tänään käymään Keskisellä. Sielä oli tänään jäämaailman avajaiset ja oli kyllä aivan mahtavaksi laitettu paikka. Lapset, varsinkin Mandi oli ihan fiiliksis!! Tuolta sais nyt niiiin kauniita joulukortti kuvia. Vinkkinä jos joku on menossa=)
 
Somistus oli kyllä huippu luokkaa,vai mitä mieltä ootte?!
 
Mandi löysi söpön sillan ja leikki siinä Frozenia.
 
 
Sielä oli valmiina tällainen hieno kuvaus paikkakin.
 
Muahan ei oo jouluttanut sitten juuri ollenkaan vielä,toisin kuin siskoa joka kuuntelee jo joululauluja=) No mutta päätin pyörähtää Keskisen joulumaassa ja sitten täyttyikin kärryt kivasti. Niin kauniita joulukoristeita, että haluaisin laitella nuo heti jonnekkin näytille. Meille tulee niin aikaisin joulu tänä vuonna!!
Katsokaa nyt tätäkin ihana seinälle laitettavaa juttua. Niin ja vieressä on kuuseen valkoisia palloja. Meidän joulu tulee olemaan koristusten osalta valkoinen pienellä ripauksella punaista.
 
Ja ulko-oveen löytyi ihana koriste. Kuuseen niin söpöjä tähtiä ja kauriita(?).
Noita on molempia kolme pakettia.

 
Olisin voinut ostella tuolta vielä vaikka mitä, mutta pakko on johonkin raja vetää!!
 
Kotimatkalla hain pikaisesti postista lankamaailman paketin. Näistä olis tarkoitus tulla joululahjoja ja pöytään kattausliinoja. Rasmus tuumas mulle ystävällisesti, että sä oot äiti aika tylsä kun aina on vaan näitä värejä..No joo, onhan se noinkin!=)
 
Niin ja sain muuten jo ensimmäiset joululahjat ostettua. En oo varmaan ikinä ollut näin aikaisessa. Ja jotain oon jo väkerrellyt itsekkin pukinpussiin.
 
Nyt laittelemaan iltapalaa, että päästään joskus nukkumaankin.
 
Pakko kuitenkin laittaa tähän loppuun,että ihanaa kun ootte jaksanut jättää kommentteja mun höpinöihin. Niistä saa kummasti motivaatioita kirjoitella uusia postauksia, Kiitos siis ihanat<3
 
Nyt menoksi!!
~~Ulla~~

7 kommenttia:

  1. Oi vaikuttaapa tuo jäämaailma ihanalta ja mikä mieletön kuvauspaikka. :) Tulee niin harvoin käytyä Keskisellä, vaikkei sinne mikään mielettömän pitkä matka olisikaan. :)
    Mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huippu hieno juttu. Meilläkin tulee kyllä aika harvoin käytyä Keskisellä, mutta silloin tällöin on kyllä kiva pistäytyä. Sinne suunnalle myös mukavaa loppu viikonloppua=)

      Poista
  2. Kävin viikko sit Keskisellä ja tuo joulumaa oli kesken. Hyvältä näytti.
    Voi mitkä ihanat kauriit oot bongannut, joulu puoleltako? Kuten tuo ihana joulu kyltti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu puolelta oli nuo kauriit ja niitä oli valkoisena,hopeisena ja punaisena ainakin!!Mäkin ihastuin noihin<3

      Poista
  3. Vähän alkaa tuntua siltä että pitää oikiasti ittekki päästä käymään Keskisellä!! Onneksi myös O oli sitä mieltä eli ehkä sais sen mukaan jos heittäis vaan päivän reissun sinne :D Aivan yli ihana toi kyltti ja noi kaikki muutkin koristeet!! <3 Mä varmaan iskisin ne marraskuun viimeisenä iltana jo paikoilleen :'DD -V P.s. Ja joululaulujen kuuntelua ei voi koskaan aloittaa liian aikaisin! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo no tällä kertaa kyllä suosittelen, sielä on niin paljon sisustus sälääkin. No mä aattelin lähinnä marraskuun puolta väliä noiden koristeiden kans=)
      Mä taidan käynnistää joulun odotuksen glögillä...

      Poista
  4. Voi! Mulla on jäänyt blogien lukemiset ihan... nyt on aikaa ja kommentoi urakalla! :D Ihanan satumainen tuo jäämaailma ♡ Olen samaa mieltä että tuolta jos kortteja ottaisi tulisi niin kauniita♡ niin jouluisia ostoksia olit löytänyt♡

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: