perjantai 9. joulukuuta 2016

Kiinteiden aloitus

Perjantai moikat!
 
Tiedättekö, että se ihan pikku vauva- aika on meillä nyt ohi. Nimittäin kiinteiden maistelu on alkanut. Jotenkin tuo pikku palleroinen kasvoi sillä samalla hetkellä, kun lusikallinen bataattia meni ensimmäistä kertaa suuhun. Samalla taputin itseäni olkapäälle, mun kovasti haaveilemani puolen vuoden täysimetys onnistui<3 Ja jos nyt ääneen tohdin sanoa, niin vieläpä helposti. Minealla on ollut aika vähän tissiraivareita, neiti on vaan tyytyväisenä imeskellyt tissiä. Neljän kuukauden hulinatkin jäi aika  vähäisiksi. Yöt menee hienosti, kun vaan saa olla lähellä äitiä ja sitä tissiä. 5kk:n neuvolassa kysyttiin kuinka usein Minea on tissillä, sanoin, etten oo kertaakaan laskenut montako kertaa päivässä imetän. Kyllä niitä varmaan sellaiset yli 15 kertaa tulee.
 
Pulloa ei meillä tälläkään kertaa oo ollut kuviossa mukana. Toki en kiellä sitä, etteikö tässä puolen vuoden aikana olisi ollut joitakin hetkiä, että olis ollut mukava jättää neiti muutamaksi tunniksi iskän seuraan. Mutta muistissa on vielä niin tuoreena Nuutin vauva-aika ja miten nopeasti se meni ohitse. Pidän mielessä, että sekin päivä sieltä tulee, kun voi lähteä vaikka kirppistelemään yksin.
 
Mutta nyt niihin kiinteisiin. Tarkoitus olisi ruveta osittain tekemään tätä huippu trendikästä touhua, nimittäin sormiruokailemaan. Itseni tuntien, ei varmaan ihan kokonaan sille linjalle mennä, esim aamupuurot tullaan syömään lusikalla, mutta makaronia, kasviksia, lihatuotteita ja hedelmiä olisi tarkoitus antaa sitten neidin itse popsia.
 
Bataatilla on meillä aloiteltu nämä kiinteät joka lapsen kohdalla, niin myös Minean. Keitin heti koko bataatin ja pakastin jääpalamuoteissa. Siiten vaan kippasin jääpalat pussiin josta niitä on helppo yksitellen sulatella.
 

 
Tänään oli nyt jo kolmas päivä kun tätä maisteltiin joten tänään meni jo koko pala. Ekana päivänä meni kaksi lusikallista:)
 
 
Neiti on kyllä ihan täpinässä uudesta mausta. Innoissaan availee suutaan ja ottaa itse kädellä lusikasta kiinni.
 
Välillä vähän totista tämä touhu..
 
 
Sieltä sitä taas tulee..
 
 
Ihan syötävää vissiin:)
 
 
Ruokalappu ostoksille pitänee lähteä oli sen näköinen tuo body tämän syöpöttelyn jälkeen:)
 
Mites teillä joilla saman ikäisiä lapsia, meinaatteko harrastella sormiruokailua?!
 
Viikonloppuna on ohjelmassa kyläilyä ystäväperheen luo ja lasten serkkutyttöjen synttärit. Eli vallan mukavaa ohjelmaa:)
 
Nyt tekemään viikonlopun siivoukset loppuun!
 
Ihanaa viikonloppua sulle sinne ruudun toiselle puolelle<3
 
~~Ulla~~ 
 


5 kommenttia:

  1. Heippa. Annatko tumpelolle ohjeen tähän bataatin keittoon? Eli, keität ja muussaat ja pakastat? Oletko sitten syöttämään ruvetessa ohentanut maidollasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Et kyllä ole mikään tumpelo, kiva kun kysyit. Eli joo, keitän pienessä määrässä vettä ihan pehmoiseksi asti. Mä oon nämä ensimmäiset soseet hurauttanut ihan sauvasekoittimella kunnon soseeksi, pikku hiljaa saa sitten jättää vähän karkeammaksi. Kaikkea keitinvettä ei kannata kaataa pois vaan jättää osan niin ei tuu hirveän paksua sosetta.
      Ja sitten kun rupean syöttämään olen laittanut rintamaitoa tai ihan vettä mukaan ja tehnyt siitä sopivaa koostumusta. Aluksihan tuo saa olla aika lievää,tai ainakin meillä on ekat soseet olleet.
      Toivottavasti ohjeesta oli apua!! Ja tsemppiä teillekin kiinteiden aloitteluun:)

      Poista
  2. Miksi just bataattia? Saako sitä luomuna jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tykännyt aloittaa bataatilla ihan sen takia, että on makeaa, niin kuin äidinmaitokin ja lisäksi meillä on isommilla pojilla silloin aikoinaan peruna aiheuttanut masuvaivoja. en tiedä onko siinä tärkkelystä niin paljon, että tuli väänteitä. Bataatti on ollut jotenkin mukavan lempeä aloitus.
      En osaa sanoa löytyykö bataattia luomuversiona?!

      Poista
  3. Kommentoisin edelliseen: Luomubataattia löytyy monista ruokakaupoista.:)

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: