sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Syysretki Ähtärin eläinpuistoon


 Vietettiin eilen ihana sunnuntai päivä retkeillen. Lähdimme Ähtärin eläinpuistoon, mukaan tulivat myös miehen sisko perheineen ja lasten mumma ja pikku-paappa. Eli mukavan isolla porukalla päästiin liikenteeseen. Tässä ihastellaan ensimmäisiä eläimiä,täpläkauriita.



 Serkukset kurkkii aidan raoista....



Ja tämmöinen otus sielä aidan toisella puolella oli,ihan selvästi joulupukin poro,eikös?!


 Pojat kiipeili innoisaan joka aidalle,että näki paremmin.Mandilla ei ihan vielä taidot riittänyt siihen,mutta yritys oli kyllä kova=)



 Evästauko, retken paras kohta. Ihana kun lapsilta kysyi retken jälkeen mikä oli hauskinta, niin eväiden syönti oli ihan ykkönen. Onneksi oli niin ihanan aurinkoinen ja lämmin syyspäivä,että tarkeni syödä ilman lapasia.

 Me ollaan otettu tavaksi käydä Ähtärin eläinpuistossa kaksi kertaa vuodessa,keväällä ja syksyllä. Ja ollaan ihan tarkoituksella menty aina vähän viileämmillä säillä,kun silloin eläimetkin ovat liikkeellä. Se on lapsista niin kurjaa(enkä kyllä itsekkään tykkää) jos eläimet vain makoilevat auringossa.
Karhu näytti puuhun kiipeämis taitojaan ja oltiin kaikki ihan innoissaan. Pelottavan nopeasti ja ketterästi tuollainen iso otus puuhun pääsi!

Tuon lenkin varrella on ihanasti huomioitu myös lapset. On kivoja leikkipisteitä ja tehtäviä joita voi suorittaa. Ja kaikki saavat lipunmyynnistä kartan alueesta,jonka mukaan saa sitten kulkea.


 Napattiin Mandille vielä eläintarhasta kärryt mukaan,että sai välillä vähän jalkoja lepuuttaa.Niin ja eväs pussukan sai laittaa sinne,eikä tarvinnut kanniskella.


 Tällaisiä päiviä mä rakastan, kun saa olla oman perheen kanssa (ja muiden läheisten). Saa itsekkin innostua siitä lasten vilpittömästä riemusta,kävellä lasten ja miehen kanssa käsi kädessä. Ihan vaan olla läsnä siinä hetkessä,eikä murehtia mitään.Näissä hetkissä mun akut latautuu ja jaksaa taas tätä arkea.

Kiitokset seurasta Mari,Esa ja muksut, Aino-mumma ja Osku!!

                             Aurinkoista viikkoa teille kaikille!!
                                           -Ulla-




1 kommentti:

  1. Kiitokset mukavasta syysretkestä! Sää tosiaan oli aivan ihana ja eläimet mukavasti liikkeellä :) Hauska päivä kaikkinensa!

    VastaaPoista

kommentit ovat aina tervetulleita: