Hän on täälä!

jeps, se oli sitten ikimuistoinen juhannus joka meillä koettiin. Niin kuin kirjoittelinkin, meni suunitelmat ihan uusiksi.

Supistukset alkoi tosiaan silloin 03 yöllä. Tulivat noin 20 minuutin välein, ei sattunut,mutta olivat kuitenkin ihan erilaisia mitä harjoitussupistukset oli ollut. parisen tuntia  meni tuolla välillä. Sitten väli vähän piteni, mun aika meni laitellessa loppuja tavaroita laukkuun ja siivoillessa hipi hiljaa taloa. Siskolle laittelin viesitä joskus seitsemän jälkeen, että ehtiikö hän meille.

Tässä kohtaa hauska yhteensattuma. Minean synnytys käynnistyi myös silloin, kun mun sisko oli edellisenä iltana tullut Kuopiosta mun äidille. Tällä kertaa sisko oli tullut juuri tuona yönä mun isälle tuohon muutaman kilometrin päähän. Kirjoitinkin siskolle viestiin, että meidän bebet näköjään odottaa hänen tuloa:)

Samoihin aikoihin laitoin myös käylle viestiä, että ei taideta lähteä meren rannalle aamusta. Päätettiin kuitenkin, että käly perheineen tulee meille, menee lasten aika kivemmin kun on kavereita.

Sisko tuli meille joskus ennen kahdeksan jälkeen ja värjäs mun juurikasvun ja kulmat.Asiat tärkeysjärjystykseen,eikös:) Tässä kohtaa supistukset hieman laantui ja väli oli yli puoli tuntia. Käly saapui sitten puoli 11 aikaan ja siinä sitten rauhallisella fiiliksillä juteltiin ja hengittelin supistusten kanssa.Vähä tuli sellainen fiilis, etät ei tässä välttämättä tuukkaan lähtöä vielä tänään. Mikkokin aloitti sitten tikanheiton lomassa juhannuksen juhlinnan. VIRHE!!

12 aikoihin supistukset sitten taas voimistui oltiin pihalla joten välistä ei oo oikein mielikuvaa. En saanut tälläkään kertaa syötyä mitään muuta kuin puoliskan banaanin, vaikka monesta paikasta saikin lukea, että olis hyvä syödä tukevasti, koska synnytyksessä kuluu energiaa. Mutta kun ei maistunut niin ei.

Yhden aikoihin käly rupes kysymään, että paljonko supistusten väli on ja pikainen kellotus kertoi, että väli oli alle 10min ja kun lähdin liikkeelle, tuntui että supisti ihan koko ajan. Mikolle sanoin, että nyt kyllä taidetaan aika vauhdikkaasti lähteä sinne sairaalaan. Käly tarjoutui kyllä kuskiksi, mutta mä olin vahvasti sitä mieltä, että pystyn kyllä yhden 40km ajaa. 

Ja voi pojat mikä automatka. Voin kertoa, että kiitos Valion rekan, jonka perässä sai ajaa selvittiin suhteellisen hyvin. Supistukset otti ihan tosissaan kipeää ja hengittämiseen sai keskittyä ihan tosissaan. Seinäjoella oli ihan yhtä tuskaa, kun piti jarrutella valoihin. Sairaalan pihassa piti vähän etsiä paikkaa, että minne saa auton jättää ja ajoin vaan synnärin oven lähelle ja tuumasin Mikolle, että vie auto parkkiin ja mä meen sisälle NYT. Supistus iski niin pahasti päälle, että en meinannut autosta pois päästä.

Synnärille saavuttua ojensin äitiyskortin ensimmäiselle ihmiselle joka vastaan tuli ja sanoin, että tässä tulee pikaisesti tilannekatsaus. Kerroin missä mennään ja samassa tulikin supistus. Kätilö tuumasi, että eipä mietitä sitten tämän enempää tässä käytävällä vaan mennään tarkkailuhuoneeseen. Käyrää ei otettu ensin vaan tsekattiin mikä tilanne ja olin 7cm auki. Kätilö nauroi, että hän ei voi uskoa, että ajoin itte autolla tuossa kunnossa, olin itse vähän samaa mieltä!

Mikko oli ohjattu suoraa saliin ja sinne mäkin sitten pääsin tutun ja turvallisen pallon päälle istuskelemaan. Ja voi hyvä ihme miten mä rakastan sitä palloa synnytyksessä. Oikeasti,vie kivut niin tehokkaasti.

Siinä sitten täyteltiin nopeasti kaikki oleelliset jutut, niin kuin miten raskaus on mennyt ja millä viikolla mennään:) Supistuksia tuli alle viiden minuutin väleillä,ne otti kipeää,mutta pystyin täysin rentoutua niiden välissä ja höpötellä kätilön kanssa. Supistusten aikana keskityin vain tiukasti hengittämään ja hokemaan pään sisällä, että "pian helpottaa,pian helpottaa..."

Mun kätilöksi sattui kyllä maailman ihanan tyyppi, kiitos Kaarina, oot ihan huippu ja niin oikealla alalla!!Hänelle oli helppo kertoa mun kevyestä ponnistuskammosta ja tykkäsin paljon hänen tavasta olla läsnä. Tuli niin turvallinen olo. Hän monta kertaa sanoi, että odotellaan ihan rauhassa sitä ponnistamisen tarvetta ja sitten vaan ponnistat. Miten yksinkertaiselta se kuulostikaan.

No kyllähän se ponnistamisen tarve sitten sieltä tuli,ei yhtään yllättänyt eihän?! Pääsin jotenkin kiipeämään sängylle ja tällä kertaa jäinkin makaamaan kyljelle jossa sain hetken aikaa olla ilman supistusta ja se helpotti paljon. Edellisissä synnytyksissä oon siis ponnistanut selällään puoli-istuvassa asennossa.

 Nyt kun ensimmäisen kerran ponnistin ihan vaan kevyesti meni vedet ja seuraavalla syntyi sitten meidän tyttö. Ponnistusvaihe kesti tälläkin kertaa minuutin. Ponnistamis vaihe on kyllä kaikessa rajuudessaan rankka kokemus. Miten se kipu voikaan olla niin kova. Joten koen kyllä olevani ihan super onnekas, kun mulla on aina ollu niin lyhyet ponnistusvaiheet. Synnytyksen kokonaiskesto oli 2h35min. 

Ja se olo mikä tulee sen jälkeen kun vauvan saa pihalle. Voi että. Se on sekoitus onnea, helpotusta, iloa, ihmetystä. Se on puhdasta riemua siitä, että "mä onnistuin!!!"

Pieni parkaisi heti kun maailmaan pääsi ja mä kokoilin itseä Mikon halauksessa<3 Onni oli kyllä juuri siinä hetkessä.

Oltiin pienen kanssa pari yötä sairaalassa. Kaikki meni tosi hienosti heti ensi hetkistä lähtien. Mulla ei oo kenenkään synnytyksen jälkeen ollut mitenkään kiire kotiin. Tiedän, että sielä tulee ihan toiseen tyyliin touhuttua, joten nautin paljon siitä, että saan pari päivää keskittyä vain vauvaan ja siihen, että imetys lähtee hyvin alkuun. 

Niinpä me tälläkin kertaa vietettiin pari päivää ihan vaan iho vasten ihoa ja oltiin tissillä piiiiitkään. Niin ihanaa, kun sai nuuhkia pienen tuoksua ja pusutella toista. Miten rakas hän olikaan ihan heti ja jotenkin niin tutun oloinen. 

Nyt täälä sitten ollaan uppouduttu ihan täydellisesti vauvakuplaan ja kiirettä pois ei ole<3

Aurinkoisia päiviä teille ihanille!

-Ulla-