Viimeinkin aika rauhoittua joulun viettoon

Heipsan tyypit!

Tiedättekö miten onnellinen mä oon. Oon saanut elää 33-vuotta vailla kunnon stressiä. Jotain pientä on aina välillä ollut, mutta voin myöntää, että sellaista kunnon ressiä ei oo tarvinnut kokea. Ennen paria viime kuuta. Huoh. Ei ollut ihan läpihuuto juttu saada itselle palvelusetelituottajan papereita. Se vaati ihan liian monta unetonta yötä, se vaati loputtomia sähköposteja kaupungin varhaiskasvatusjohtajalle, se vaati sen, että kaikki aika meni koneella selaillen juttuja ja tietoa netistä, se vaati ihan liian monta kertaa sanotun "äiti ei nyt ehdi, kun äidin pitää tehdä näitä työjuttuja" ja se vaati sen, että ruokahalu katos melkein kokonaan. Se vaati myös sen, että jos vain ajattelinkin asiaa syke nousi pilvin ja tuli ahdistunut olo. Mutta tänään, tänään se päivä tuli viimein kun sain tietää, että mut on hyväksytty palvelusetelituottajaksi. Eli tammikuun alusta saan sitten hoitolapset itselleni.

Siis ihanuutta tätä olotilaa!!! Askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä ja olo on niin helpottunut. Nyt voin ihan rauhassa keskittyä joulun odotukseen perheen kanssa, parasta<3

Joulua on täällä valmisteltu kaiken muun keskellä kuitenkin ihan normaaliin tahtiin. Piparkakkutalo on tänä vuonna tehty kaunis pieni joulu-kirjan kaavoilla. Kuusikin on jo haettu ja koristeltu, lahjat ostettu ja peräti paketoitu. Että sen noiden puolesta on kaikki valmiina. Lapset odottaa joulua ihan hurjasti, kalenterista tarkistetaan joka aamu montako yötä jouluun on, niin suloista! Nuutti odottaa pukin tuloa varmaan eniten ja kun häneltä kysyy mitähän se pukki tuo niin poitsu vastaa, että "no kauhean läjän pikkuautoja". Hän ei siis toivonut oikeastaan muuta kuin pikkuautoja, autot elokuvasta:)

Mun tietokone on edelleen rikki ja sen korjaaminen ei kuulemma kannata, niinpä joulupukille on lähtenyt toive uudesta koneesta. Siinäpä syy sitten postauksienkin uupumiseen. Muuta toivetta en osannutkaan toivoa. Jotenkin sitä keskittyy vain noiden lasten toiveisiin. Niitä olikin vaikka muille jakaa:)

Milläs mallilla teidän joulu on? Joko on lahjat ostettu ja paketoitu? Kuusi sisällä?

Mä oon jo joulusiivojakin tehnyt, sohvan päälliset on pesty, samoin ikkunoita joidenkin tahmatassuja jäljiltä on pitänyt käydä pesemässä. Enää sellaiset imurin kanssa pikaiset heilumiset lauantaina ja se olis sitten mun joulusiivot siinä. Meille tulee aattona mun äiti ja isä sekä sisarukset, ja joulupäivänä mennään sitten Mikon sukulaisten luo. Mukavaa kun näkee molempia sukuja näin joulun aikaan. Jouluruoka menee samalla kaavalla kuin joka vuosi, toki bataatti- ja punajuurilaatikkoa ajattelin kokeilla tänä jouluna myös. Niitä kun on niin moni kehunut!

Tällä viikolla saadaan mun serkku tyttöjensä kanssa kylään, samoin Mikon veli tulee perheineen istuskelemaan iltaa. Niin ihanaa, kun näkee tärkeitä ihmisiä oikein ajan kanssa<3

Tämä on kyllä tällainen ei päätä,ei häntää-postaus. Tuntuu, että olis niin paljon höpöteltävää, etten tiedä mitä kirjoittaisin:) Pahoittelut!

Meidän talon joulusisustus on aika pelkistetty. Muutamia punaisia juttuja oon lisäillyt, mutta paljon vähemmän kuin yleensä. Tänä jouluna tuli enemmän vain kaikkea hopeaa ja kimaltavaa. Mutta tuo pienikin ripaus punaista tuo sitä joulun tuntua kivasti.

Meillä on maa ihanan valkoinen, niin toivon, että teilläkin!? Ollaan Mandin kanssa tehty jäälyhtyjä. Tällä hetkellä meillä on jo kolme valmiina joka on pienoinen ihme, kun mittarissa on koko ajan joko aste plussalla tai pari miinuksella. Mutta ihan kiva kun edes tuon verran ollaan saatu jäätymään:) Niihin on tarkoitus laittaa aatto illaksi kynttilöitä palamaan tuohon pihaan. Huomiselle taisi luvata useamman asteen plussaa, että ehkä me tehdään myös lumilyhtyjä jos onnistutaan siinä.

Mä palailen seuraavan kerran varmaan joulun jälkeen ja silloin sitten uudella koneella, jei!

Toivon ihan jokaiseen kotiin, ihan jokaiselle ihmiselle rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa. Nauttikaa rakkaista, joulusta, tunnelmasta ja lasten ilosta. Pysähtykää, olkaa läsnä. Tehkää tästä se ihanin joulu, ei täydellisin vaan ihanin juuri teidän perheelle<3

~Ulla~

Tärkeät rutiinit

Heipsan!

Kiitos aivan valtavasti ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Ihan parasta vertaistukea<3

Tänään ajattelin kirjoitella meidän pienten tärkeistä rutiineista. Tiedän, että on paljon lapsia ja perheitä jotka pystyy pyörittämään arkea ilman tarkkoja rutiineja ja sitoutumisia tiettyihin kellon aikoihin. Me ei todellakaan olla sellainen perhe! Toki saatetaan lähteä vaikka kauppakeskukseen lasten päikkäri aikaan, mutta yleensä he saavat unet kuitenkin autossa. Meillä on kaikki lapset olleet tässä asiassa aika samanlaisia. Päikkärit pitää saada nukkua tiettyyn aikaan ja ruoka vaan pitää olla nassun edessä klo 11 ja 16. Jos näistä yrittää vähänkin lipsua on tuloksena armottomat itkupotkuraivarit ja kuka sitä nyt haluaisi?! Toisaalta niin helppoa ja yksinkertaista, ruoka napaan oikeaan aikaan ja taas on iloista sakkia!

Toisaalta välillä mietin, että joskus olis ihan kiva kun ei tarvitsisi olla niin kiinni näissä ajoissa. Tiedättekö, ajomatka vaikka Leville ja ollaan keskellä ei mitään ja sitten se kello onkin jo sen 11. Onneksi on keksitty kaikki miljoonat eväs mahdollisuudet!  Mutta suurimman osan ajasta koen, että rutiinit helpottaa tätä arjen pyörittämistä hurjasti. Ja koen, että se tuo lapsillekin, varsinkin pienille, turvallisuuden tunteen, kun tietävät mitä tapahtuu seuravaksi. Toki lomat on oma lukunsa, mutta kyllä silloinkin pyritään pysymään lähellä normi aikoja esim. ruuan kanssa.

Minea varsinkin on niin suloinen, kun on iltasatu luettu niin hän menee itse antamaan iskälle pusun ja halin ja sitten mennään yhdessä hänen huoneeseen. Siellä lauleskelen neidille unilaulun ja sitten peittelen pienelle kerälle kääriytyneen tytön peiton alle. Uskon, että juurikin joka ilta toistuva kuvio helpottaa paljon noita iltoja ja omaan sänkyyn itsenäisesti nukahtamista. Ollaan yritetty tehdä ilta jutut samalla tavalla heti siitä asti, kun Minea omaan huoneeseen ja sänkyyn siirtyi. Nyt ollaan jo useampi viikko menty niin, että ei tarvitse silitellä, eikä olla samassa huoneessa odottamassa, että Minea nukahtaa. Luksusta, tiedän! 

Nuutilla on joku ihana -vaihe- menossa, nimittäin kaikki siirtymiset on yhtä tuskaa. Lähdetään pihalle ->huuto, mennään nukkumaan->huuto. Voikohan kolmen vuoden uhma jäädä päälle?!  Mineaa tönitään, kaadetaan, lyödään. Ja kun yrittää selittää, että noin ei vaan voi tehdä niin poitsu nauraa, että "Minea tykkää". Oon nyt monta kertaa näyttänyt sylissä itkevää pikkusiskoa, että näyttääkö tämä naama siltä että tykkää. Muistelin, että isommillakin pojilla on vastaava vaihe ollut, mutta on tainnut aika kullata jo tehokkaasti muistot niistä. Näissäkin tilanteissa rutiinit vaan tuo helppoutta. Kun ulkoillaan ennen ruokaa ja voi jo ennakkoon sanoa, että kun ruoka on syöty ja leikitty, niin sitten on päikkärien aika.

Niin ja pakko nyt sanoa, että tekee tämä parivaljakko muutakin kuin tappelee.

Useimmiten he viihtyvät ihan  loistavasti yhdessä. Leikitään maatilalla tai muovaillaan, tai peuhataan meidän vanhempien sängyssä<3

Alla oleva kuva ei liity sitten millään aasin sillallakaan tähän postaukseen, mutta kattokaa nyt. Meidän neidille saa viimeinkin ponnarin:) Mandille sai ensimmäiset ponnarit ja pinnit varmaan siinä puoli vuotiaana. Minealle saa nyt juuri ja juuri pienen ponnarin takatukkaan. Ja neiti istuu niin ylpeänä pampula kädessä mun syliin, kun oon ensin laittanut Mandin hiukset. Ihana<3

Miten teillä, pyöriikö arki samalla kaavalla vai onko jokainen päivä vaihteleva aikataulujen suhteen? 

Mukavaa keskiviikkoa tyypit<3

~~Ulla~~





Vieläkö vai lopetetaanko tähän?!

Moiks!

Ihanaa, kun saa huomata että postauksia on kaivattu. Saatiin kone lainalle,joten pääsen nyt ainakin hetkeksi aikaa bloggailemaan taas aktiivisemmin.

Otsikko ei liity bloggaamiseen mitenkään, vaikka nyt tuli itselle mieleen, että voishan se siihenkin liittyä. Mutta ei, se liittyy meidän perheen lapsilukuun.

Ollaan tässä käyty keskusteluja Mikon kanssa onko meidän perhe täynnä. Mä oon pohtinut asioita ihan hurjasti omassa päässä. Sitähän ei edes ikinä tiedä, annettaisiinko meille enempää lapsia. Mutta jos se mahdollisuus olisi, haluttaisko me vielä.

Jos mä tuumin asiaa vaan yksin, tiedättehän silleen järkevästi "mä haluuuun, se masu on niin ihana ja vauvat ne vasta ihania onkin..", niin vastaus on KYLLÄ me halutaan. Mutta sitten on se järjen ääni joka kehottaa miettimään asiaa vielä vähän. Musta tuntuu, että tässä ollaan vähän samanlaisten pohdintojen äärellä kuin aikoinaan Mandin jälkeen. Koska taas tulisi sellaisia pakollisia muutoksia. Isompi auto. Pelkästään tila-autoissa oli jo aika suppea valikoima, mitä se sitten olis kuuden lapsen kanssa?!

Mikko murehti heti, että sitten ei ole lapsille omia huoneita. No ei ole nytkään ja ei ole mitään ongelmaa (käskekää mun palata tähän, kun Rasmus ja Nooa rupeaa tappelemaan tuosta huoneestaan!).  Mikko  mietti myös lomareissuja. Mihin me mahdutaan enää niin isolla perheellä ja mitä kaikki tulis maksamaan. Myönnetään, tykätään käydä esim huvipuistossa ja kyllähän se kuuden lapsen rannekkeiden yhteissumma on aika mahtava. Mä perustelin sitten kyllä omaa kantaani, että me ei nytkään enää mahduta mihinkään niihin perhelippu määritelmiin (2 aik.ja 2-3 lasta) ja oikeastikko se huvipuistoon meno on sitten siitä 20€ kiinni, minkä se yksi ranneke maksaa.  Mutta en nyt sitäkään sano, etteikö sitä kuudetta lasta huomaisi taloudessa. Tottakai sen huomaa. 

Toinen meistä (saatte ihan itte päätellä kumpi!!) murehtii myös älyttömästi sitä mitä muut asiasta tuumaisi. Ja kun asiaa mietin, niin melkein se on kyllä mennytkin niin, että mitä useampi raskaus niin sitä vaikeampi siitä on ollut kertoa muille. Ensimmäinen ja toinen oli sellaisia helppoja ja vastaanotto oli iloinen. Kolmannesta eteenpäin se vastaanottokin on ollut sitten välillä vähän kummallinen. Jopa sellainen, että kotona oon miettinyt ja itkenyt, että olis sitä ollut kiva saada edes onnittelut. Tarvitseeko sitä sitten edes miettiä, miksi tulevasta perheenjäsenestä on vaikea kertoa? Itse kun on asiasta ihan yhtä onnessa kuin ensimmäisellä kerralla ja haluaisi vain niitä onnitteluja ei kuittauksia miten ei osata lopettaa tätä touhua ollenkaan.

Sitten se mikä mua mietityttää ihan hurjasti on terveys. Rasmuksen jälkeen oon joka raskaudessa miettinyt voiko meille tulla vielä yksi terve lapsi. Minean rakenne ultraan mentäessä ihan tärisin, kun olin jo ihan varma ettei meille vaan voi tulla vielä tervettä lasta. Tokihan niitä ongelmia voi tulla syntymän jälkeenkin,  mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan? Jotenkin näin viiden lapsen äitinä en mieti sitä, piisaako rakkaus, tiedän että se piisaa. Entäs aika, no kyllä sekin piisaa, ihan niin kuin nytkin.

Mutta sitten se iskee jostain ihan nurkan takaa, kunnolla niin, että sen tuntee kipuna sydämessä. Sen miten meidän perheeseen vaan mahtuisi vielä se yksi. En vaan oo lopullisesti valmis hylkäämään sitä ajatusta, että vielä kerran saisin sen kaiken ihanan kokea. Siitä plussan odotuksesta ja sen saamisesta, ensimmäisiin potkuihin, vauvan tuloon valmistautumiseen, pienen ihmeen syliin saamiseen ja siihen vauvakuplaan uppoamiseen. Se pieni tuhina sun olkapäällä, pienen pieni vartalo vasten sun rintakehää, voiko vaan ihanampaa olla? Mä voisin jatkaa tätä luetteloa vaikka kuinka pitkälle. Kroonisesti vauvakuumeinen täälä hei:)

Jos ei mitään muuta niin haluan jättää sen mahdollisuuden edes meille. Mistäpä sitä tietää vaikka helpompi elämä rupeaisi houkuttelemaan oikein kunnolla ja pelkkä ajatus kaiken uudelleen aloittamisesta tuntuu väärältä. Oon aloittamassa töitä yksityisenä perhepäivähoitajan, joten voi olla, että työelämä vie mennessään. Ja varmasti myös tämä ihana vapaus (siis ilman tissitakiaista) jonka nyt oon saanut vaikuttaa asiaan. Mahtavaa kun voi taas tulla ja mennä vapaammin.   Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eihän?! Jospa sieltä putkahtaisi vaikka ihan uudet unelmat?! Toivossa ainakin hyvä elää...:)

Ja olishan tässä edessä sitten vielä tuon yhden järjen äänen (=Mikon) käännytys;)

Mä en vaan voi olla ainut joka näitä asioita pähkäilee! Miten teillä, onko lapsiluku täynnä vai käydäänkö siitä keskusteluja?! Millaisia ratoja teidän keskustelut kulkee?

Sukulaisten ei tartte sitten heti olla tsekkailemassa vatsan seutua, ne on vaan ne suklaat!!

Palaamisiin ihanat<3

~~Ulla~~

Toimivaa konetta odotellessa...

Tiedättekö miten pienen ihmisen elämä menee sekaisin, kun jokin niinkin pieni juttu kuin tietokone sanoo yhteistyö sopimuksen irti. Ai, että miten ottaa päähän. Just silloin sitä tietysti tarvittis yhteen ja toiseen juttuun. Postauksia on monta jo mieles ja kamera täynnä kuvia. Mutta kun  se himskatin kone puuttuu. Että koittakaahan kestää. Kyllä tämä taas tästä, ehkä.

Täällä ollaan jo uhrattu enemmän kuin pari ajatusta jouluun. Ikkunoille on ilmestynyt tähdet ja pihalle viriteltiin myös valoja. Kuka tuota pimeyttä muuten jaksaa?! Eteiseen laittelin jo myös TALVISIA juttuja, niin kuin Mikolle selitin. Hän kun kysyi, että "tuliko joulu jo?" ei kun talvi:D Tiedän, niin itsensä huijaamista!! Mandi halus jo ihan välttämättä omalle ikkunalleen jouluvalot (niitä pukkia ja poroja ei voi oikein talvisiksi sanoa...) ja ne hän myös sai. Suklaakalenterit  odottaa kaapin päällä valmiina ja sitä ensimmäisen luukun avaamista odotetaan kuumeisesti. Myös ensimmäiset lelulehdet on postista tulleet ja niitä on selattu suhteellisen ahkerasti. Nuutti selaa ja hokee noin jokaisen lelun kohdalla, että "meiltä puuttuu tämä, meillä ei oo tätä...". Oon yrittänyt sanoa, että niitä kaikkia ei meille tarvitakkaan, Saa nähdä löytyykö sieltä mitään kivaa toivetta jonka poitsu haluais ihan itselleen eikä vaan siksi, että meillä ei sitä ole. Mandilla taas on toiveita vaikka naapurin lapsille jakaa... Siis pelkästään lego toiveita on varmaan 20 kpl. Plus ne kaikki keiju ja barbi ym. Rasmus ja Nooa toivoo Addun verkkareita ja mässyä. Että keksi nyt sitten mummoille ja paapoille lahjavinkkejä:D

Täälä on päivät sujunut mukavasti kotosalla. Ollaan touhuttu vaikka ja mitä lasten kanssa. Nuutti ja Minea on ihan innoissaan muovailusta ja sitä sitten tehdäänkin useamman kerran päivässä. Jotenkin kummasti meidän muovailuvahat vaan on kokenut pienoista katoamis efektiä  noiden kahden pienen muovailujen lomassa. Siis niitä pieniä muovailuvahan paloja on koko keittiön lattia täynnä ja koska tämä äiti on jokseenkin laiska niitä keräilemään, niin niitä sitten menee imuriin. Että mä taidan toivoa lasten puolesta uusia muovailuvahoja:D

Kun pienet on muovaillut niin mä oon sisustellut oikein antaumuksella. Olkkarista lähti kaikki vaaleanpunainen pois ja tilalle tuli ihan vaan harmaata ja valkoista. Talja sai paikan rahin päältä ja lisäilin nojatuoleille vilttejä. Koska tuo pimeys ja vesisade suorastaan pakottaa kääriytymään viltin alle ja vahtaamaan kaikki aivot narikkaan-sarjat mitä telkkarista tulee.

Tällä hetkellä lumipeite on muisto vaan, mutta arvatkaapa mitä kuvia sain napsittua juuri sopivaan aikaan?! Tässäpä vinkki:

Ai, että kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja vielä kameran kanssa!!

Mitäs te ootte tuohunneet?!Vieläkö ootte malttaneet pitää joulujutut kaappien perällä vai joko ne on löytäneet tiensä esille?!

Palaillaan taas!!

~~Ulla~~



Löytö varastosta

Mä oon kadehtinut toisten varastoja ja aittoja ihan naama vihreänä. Siis niitä joista löytyy vaikka mitä aarteita. Tiedättekö, yhtäkkiä niistä sä löydät jostain nurkasta vaikka puisen sohvan. Tai vinon pinon ihania vanhoja tuolia. Mulla ei oo sellaista varastoa ikinä ollut, eikä harmikseni kellään tutullakaan. Mutta siis kun tänne taloon muutettiin vajaat kolme vuotta sitten katselin jo tätä lipastoa sillä "tuunaus silmällä".

 

Kun se nostettiin kaiken maailman tavaroiden alta ja tyhjättiin, se oli mua about napaan asti. Olinkin ihan ihmeissäni, kun Mikko oli korjannut siitä nuo molemmat sivut ja oli huomannut, että lipastoa olikin madallettu. Nyt se pääsi taas alkuperäiseen korkeuteen, tykkään niin mahdottomasti!! Maalikerroksia oli ainakin pari ja hiominen kiristi mun hermoja paaaaljon. Itseasiassa aloitin hionta projektin jo kun odotin Mineaa, eli tämä on aika pitkä prokkis ollut.

 

Sovitaanko, että ETTE huomaa tuota miten väärässä paikassa tuo tauluhylly on suhteessa tuohon lipastoon. Tuo tauluhylly laitettiin keskelle seinää paljon ennen lipastoa ja nyt tuota lipastoa ei voi pitää ihan keskellä. Tuo kyllä pistää niin pahasti silmään, että pakko huomenna tehdä asialle jotain! 

Maalasin tämän ihan vaan Bilteman himmeällä kalustemaalilla. Edullista, mutta käytössä ollut tosi hyvää. Niin ja alle laitoin pohjamaalin. Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin joo olis voinut laittaa vielä yhden kerroksen maalia, mutta sitten toisaalta mua ei kyllä yhtään haittaa vaikka sieltä vähän kuultaa puun väri läpi. Muutenkin jätettiin hiominen mahdollisimman vähälle, halusin että kaikki kolhut ja muut jää näkymään. Vanhuus saa näkyä!

 

 

 

Laatikoiden vetimet meni uusiksi, ne ostettiin myös biltemasta (4€). Kaapin oven lukko saatiin pelastettua, joten se on alkuperäinen.  Arvatkaapa muuten mitä tuonne tuli sisälle?! No kaikki mun miljoonat sisustus jutut:) Keksin tuolle kyllä pari muutakin paikkaa. Meidän makkariin se olis sopinu myös tosi ihanasti, ja eteisen toiselle seinälle, jolloin sinne olis voinut laittaa vaikka lasten pipot ja hanskat koreihin. Tuota vaihtoehtoa mä mietin vieläkin, että voipi olla että joskus kun innostun niin tuo liikahtaa tuosta. Mukava kun on toinen vaihtoehto jo valmiina:)

 

Ja entä ne miljoonat mahdollisuudet mitä tuohon päälle voi laittaa. Ja mikä parasta, sinne ei pienet lapset yllä!! Ihana kun on kynttilöille turvallinen paikka! Jouluksi tuohon on jo suunnitteilla vaikka mitä, saa nähdä saanko niistä mitään toteutettua.

 

 

Tämmöinen kaunokainen meillä löytyi siis varaston kätköistä (kerrankin mä pääsen sanomaan näin!!). Mistäs löytyis lisää varastoja josta vois käydä penkomassa aarteita?!?!

 

Viettäkäähän rentouttava tiistai-ilta<3

 

~~Ulla~~

 



Hei te ihanat!

Suuret pahoittelut teille jotka ootte käyneet uutta postausta tsekkailemassa. Tuli niin monta asiaa yhtä aikaa, että oli vaan pakko jättää kaikki ylimääräinen ja keskittyä hengittämään. Mulle ei kovin usein tuu sellaista tunnetta, että kaikki kaatuu päälle, mutta sellaisissa fiiliksissä sitä on viimeiset pari viikkoa kulunut. Nyt alkaa pikku hiljaa helpottaa jo monestakin suunnasta, joten aika palata myös blogin pariin.

 

 

Syksy on niin pitkällä. että pakkasten myötä tuntuu kuin talvi jo kolkuttelisi ovelle. Torstaille luvattiin meidän suunnalle luntakin jo ja pakkastakin loppuviikkoon lähemmäs 10 astetta. Paniikki meinaa puskea päälle, kun mulla on vähän niin kuin vaiheessa vielä nuo lasten talvi vermeet. Vaikka kuinka ajattelin, että oon kaikki hommannut, niin höpön höpön. Rasmukselta puuttuu talvitakki, Nuutilta villahaalari, Minealta haalari??!! Tai siis mähän olin ostanut peräti kaksi haalaria,mutta neiti ei nyt vaan kasvanutkaan lähimainkaan sen kokoiseksi kun olin ennustellut. Mulla roikkuu kaapissa pompin ja racoonin suloiset haalarit, mutta kun niitä koitti Minean päälle, niin ei apua, niissä on melkeen 20cm  ylimääräistä!! Ei siis voi edes ajatella, että vähän kasvunvaraa... Taitavat olla sopivat vasta seuraavana talvena, jos ei nyt talven loppu puolelle mentäessä ole jotain ihme kasvupyrähdystä tullut.

 

Mitäs muuta, no lapset olivat viime viikon syyslomalla. Meillä tuo loma on vielä ihan koko viikon, oon käsittänyt, että jossain päin suomea olis vaan muutamia päiviä? Meillä on lapset harrastellut yökyläilyä ja meillä oli myös lasten serkku yökylässä. Pojat pääsi testailemaan lasten paintballia ja innostuivat siitä kovasti. Ollaan yritetty haravoida tuota pihaa kuntoon, mutta apua sitä lehtien määrää. Välillä jo teki mieli lyödä hanskat tiskiin,mutta sitten tuli mieleen, että niitä liiskaantuneita lehtiä on sitten Super mahtavaa keväällä yrittää haravoida, että eipä se auta. Meillä on ihan liikaa koivuja pihassa!!!

 

Ja miksi ihmeessä ne tiputtelee vielä eri aikaan lehtensä? Kysynpä vaan. Mun puolesta voisivat kaikki tiputtaa viikon sisällä ja thats it. Siinä me sitten tunti kaupalla Mikon kanssa heilutaan haravoiden kanssa ja lapset huomaa lehti läjät jaa... No ei se enää läjää oikein muistuta kun viisi lasta siinä on 10 minuuttia pyörinyt:)

 

 

 

Mua ei kyllä yhtään haittaa, vaikka säät kylmenikin. Se on ihanaa, kun saa sytytellä takkaa iltaisin kynttilöiden seuraksi. Lapset viihtyy pihalla kun pukee tarpeeksi. He keksivät vielä kovasti tekemistä. Ja jos nyt ihan tylsä hetki tulee, he tarttuvat kaveriksi siihen haravaan. Tätä kyllä sattuu aika harvoin...

 

 

 Mutta sitten on tuo meidän pikku neitonen. Voi että, kun ei viihdy niin ei viihdy. Kaikki on hyvin jos hän saa keinua, mutta auta armias, jos pitäis jotain muutakin tehdä. Vaikka kävellä. Hän ei ihan selvästi oo mun kanssa samaa mieltä, että liikkumalla vois olla lämpöisempi ja aika kulua kivasti. Ei tosiaankaan. Miks liikkua kun voi paiskata maahan ja ruveta huutamaan?! Kattokaa nyt miten hienosti hän osaa näyttä miten kurjaa pihalla on:D En kestä!!<3

 

 

 Yökyläilyjen lisäksi ehdittin käydä syyslomassa myös moikkaamassa Ähtärin eläimiä. Syksy on ihan huippu hyvää aikaa käydä eläinpuistoissa, koska ne eläimet oikeasti liikkuu silloin. Ei tarvitse sanoa lapsille, että "katso se on tuo hännän tupsu tuolla". Ajoiteltiin kierrosta vähän eläinten ruokinta-aikojen mukaan ja oli kiva kuulla hoitajalta vähän lisä infoa eläimistä mm. nimet, iät ja mitä ne syövät.

Parasta tälläkin kerralla oli eväshetki. Makkarat maistui tosi hyviltä ja leivätkin uppos melko tehokkaasti. Harmitti vaan, kun en hoksannut tehdä kuumaa kaakaota mukaan. Olis ollut just täydellistä lämmikettä!
Kiitokset tätä kautta myös H&V ja M&E muksuineen kivasta seurasta!


 

 Mutta siis tämmöisiä tänne. Oli mukava palata taas arkeen lomailu viikon jälkeen.

Miten teidän syyslomat meni?! Ja hei miten muiden taaperot viihtyy pihalla??!! Toivottavasti paremmin kuin meidän:)

Mukavaa alkanutta viikkoa, koittakaahan tarjeta<3

~~Ulla~~

 

 



Taaperon leikit

Moiks!

 

Ajattelinpas tähän väliin postailla meidän pikku neidin leikeistä. Mikä kiinnostaa ja millä saadaan aika kulumaan?

 

Mineasta on tullut hurjan kova tyttö leikkimään ja hän saattaa leikkiä jotain tiettyä leikkiä yllättävänkin pitkään. Toki leikit häiriintyvät vielä tosi helposti, ei tarvitse kuulua kuin ulko-oven aukaisu niin neiti menee katsomaan kuka tuli ja se leikki oli sitten siinä.

 

Kaikista eniten leikit sujuvat nukkejen kanssa. Mandin vanhat nuket ovat päässeet takaisin leikkeihin, oltuaan vajaan vuoden varastossa. Niitä kannellaan ympäri taloa ja niille annetaan maitoa pullosta. Minea myös keittelee nukeille leikkikeittiössään ruokaa, jota sitten syöttää nukelle lusikalla. Oon ihan hämmästynyt miten taitava leikkijä tuollainen reilu yksi vuotias jo on!

 

Otettiin varastosta ihan vaan murto-osa kaikista Mandin nukkejutuista sisälle. Nuken vaatteitakin on vielä sielä hurjat määrät! Aikoinaan tuli haalittua niitä joka paikasta. Minea tuo monta kertaa päivässä nuken ja epämääräisen mytyn nuken vaatteita, jotka pitää sitten vaihtaa nuken päälle. Neiti yrittää kyllä jo itsekin pukea vaatteita nukelle (tai itselleen..), mutta ihan vielä ei taidot riitä.

 



Parisen viikkoa sitten voitin Muksunurkan face arvonnassa tämän ihanan pomppueläimen, Se on ollut lasten leikeissä meille saapumisesta asti. Niin kiva, kun voi pomppia pitkin taloa tai Minean tapauksessa pomppia ihan vaan paikoillaan:) Kävin kurkkimassa nuo Muksunurkan nettisivut ja sielä on kyllä kaikkea mahtavaa mm. seinille kiinnitettäviä pelejä . Ainut,että niitä ei ole meillä kuluttajilla mahdollisuutta ostaa, mutta me voidaan vinkata esim kirpparille, kauppaan, neuvolaan ym paikkoihin, että he hommaisivat näitä. Mä oon jo parille yrittäjälle näistä vinkannut! Nykyään jo moni kauppa ja muu taho haluaa panostaa lasten viihtymiseen, näin he saavat pidettyä vanhemmat kauemman luonaan!

 

 



Mä tykkään hurjasti leluista jotka on kestäviä ja jotka käy monen ikäiselle. Tälläkin pomppueläimellä pystyy myös Nuutti hyvin leikkiä ja hänellä meno onkin jo vauhdikkaampaa!

 



Mutta palataan Mineaan:) Kirjat on edelleen suuri mielenkiinnon kohde. Löysin kaapin perukoilta viisi uutta kirjaa ja oon varmaan niistä itse onnellisempi kuin neiti. Vähän jo kyllästytti lukea niitä samoja kirjoja päivästä toiseen. Eläinkirjat tuntuu olevan neidin lemppareita ja niissä matkitaan jo kovasti eläinten ääniä.

Myös nämä magneettisen eläimet on hitti tällä hetkellä. Mineaa jo naurattaa jos laittaa lehmälle kissan pään. Niin ihana kun hänellekin on kehittynyt jo vähän huumorintajua<3

 

 

Minea tykkää leikkiä myös todella paljon muiden sisarusten kanssa. Harmi vaan, että ihan joka leikkiin hänen osallistumisensa ei oo ihan toivottavaa. Mandi varsinkin huutelee tosi usein, että "tulkaa hakemaan Minea pois, se sotkee mun leikit!". Mutta toisaalta sitten taas Mandin kanssa Minea leikkii usein dubloilla tai juurikin nukeilla.

 Nuutin kanssa leikit on lähinnä yhdessä peuhaamista:) Eli siis meidän vanhempien sängyssä möyrästämistä, patjalla peuhaamista tai pehmoeläinten heittelyä ympäri taloa. Tai muuta yhtä kivaa! Kova kikatus on oleellinen osa noiden kahden leikkejä. Heidän leikkejä on ihana seurata,mutta niitä pitää myös eniten valvoa. Molemmat on vielä niin pieniä, että lähtevät toistensa "huippu idiksiin" heti mukaan. Niin kuin tässä yhtenä päivänä, kun Minea oli kaatanut Nuutin täyttämän vesikupin vessan matolle, niin Nuutti teki saman perässä "koska Mineakin teki". Niinpä.

 

 

 

Rasmuksen ja Nooan kanssa Minea tykkää leikkiä junaradalla tai sitten pojat lukevat hänelle kirjoja. Pojat osaavat jo hienosti kääntää Minean huomion pois kielletyistä jutuista ja keksivät hänelle leikeissä sopivia rooleja.

 

Iso osa  Minean päivästä kuluu myös mun kanssa touhustellessa. Hän on mukana ripustamassa pyykkiä (eli mä löydän niitä märkiä pyykkiä vähän sieltä ja täältä), hän haluaa rätin jos oon pyyhkimässä pölyjä (eli pesen peilit sitten kun neiti nukkuu, kun ne pitää TIETYSTI käydä pyyhkimässä rätillä) ja hän on syöttötuolissa kun teen ruokaa.

 

Tällä hetkellä Minea on siis varsin touhukas taapero joka tykkää leikkiä monenlaisia leikkejä ja haluaa olla kaikessa mukana.

 

 

Mitä teidän taaperot tykkää leikkiä, vai ollaanko vielä "kaikki ruokaisia"?!

 

Ihanaa keskiviikon jatkoa joka kotiin<3

 

~~Ulla~~

 



Onhan ne nyt vaan söpöt!!!

Moikat!

 

Mistä huomaa, että on syksy ja ollaan enemmän sisällä? No siitä, kun piti ettiä puikot käteen ja ruveta neulomis puuhiin :)

 

 

Facessa pomppasi silmille nämä ah niiiin suloiset pupusukat, että enpä miettinyt kuin ehkä minuutin, ennen kuin ensimmäinen sukka oli tulossa. Onneksi löytyi lankaakin valmiina kotoa, käytin näihin Novitan baby merinoa. Niin ihanan pehmoista käytössä ja sukat eivät mene niin nukkaisiksi, kuin yleensä kovalla käytöllä.

 

 

 

Ohje on siis täältä ja oli kyllä helppo ohje. Mä tein sukat vaan omalla ohjeella ja korvat sitten tuolla Kotivinkin ohjeella. Niin ja häntää en tehnyt, kun nämä Minean omat on hänellä myös talvikengissä. Mandille on tulossa nyt omat pupusukat ja niihin tulee hännän töpöt ja kaikki:)

 

En vaan kestä miten suloiset nuo on Minean jalassa<3<3

 

 

Myös Nuutti ilmoitti pontevasti haluavansa omat pupusukat. Eli tietää mitä tämä äippä täälä seuraavat päivät tekee! Rasmusta ja Nooa kiusasin, että teen heillekin omat vaaleanpunaiset pupu sukat, hah. Hauska miten he ovat jo sen ikäisiä, että voi heitellä juttuja vähän vitsillä ja he heittelevät niitä takaisinkin.

 

 

Kuulumisia tietty tähän loppuun. Me ollaan hyötyilty kaikki Hongkongin ja taimitarhojen loppu alet ja ostettu vinot pinot pensasmustikan taimia. Kun niitä nyt joka tapauksessa meille ostetaan kaupasta, niin miksipä ei kasvateta saman tien itse.  Onko jollain kokemusta, onko tullut hyvää satoa?! Me nyt napattiin ihan vähän niin kuin jokaista mahdollista lajiketta, ai miten niin mopo ihan pikkusen karkas käsistä?!

Niin ja tulipa Mikko yks päivä luumupuun kanssa kotiin, eli sellainenkin löytyy nyt tuolta omena-, kirsikka- ja päärynäpuun luota. Onni on iiiiiso tontti!!

 

Rasmuksella oli viikonloppuna jalkkiskauden päätösjuhla. Nyt on sitten niistä harkoista about kuukauden tauko. Jännä miten nuo meidän isommat pojat on niin erilaisia harrastajia. Rasmuksella on tuo jalkkis ja sen lisäksi nyt uutena freegym (telinevoimistelun, voimaharjoittelu, volttien ja parkourin yhdistelmä) ja hän haluaa käydä vielä kaverinsa pitämässä suunnistus kerhossa. Nooa kävi kerran koittamassa tuota freegymiä ja mä olin jo ihan innoissani, että NYT löytyi viimeinkin hänellekin kiva harrastus. Mutta ei. Ei ollut tuo Nooa juttu. Huoh. No ehkä vielä joku päivä nappaa

 

Minea on keksinyt uuden huippu kivan ajanvietteen. Huippu kivan HÄNELLE!!! Olin tekemässä ruokaa ja sitten tuli se hetki, kun tajusin, että on hiljaista. Ihan liian hiljaista! Ja menin etsimään neitiä. Tässäpä sitten ikuistettuna mua odottanut näky:

 

 

Neiti on siis tyhjännyt meidän kaikki tyynynliinat ystävällisesti pyykkikoriin ja sitten pussilakanoita lattia täynnä. Great. Eihän siinä mitään jos tämä olis tapahtunut kerran, mutta eihei. Hän on tehnyt tuon nyt n. 10 kertaa. Voin kertoa, että noita tyynynliinoja ei oo mitenkään hurjan kiva kääriä pari kertaa päivässä kaappiin!

 

 

Ja arvatkaa mitä neiti tekee aina kun mä meen motkottaen tuonne sanomaan, että ei saa levittää näitä? No hän nauraa kikattaa ihan sydämensä kyllyydestä<3 Oikeasti. Voiko olla suloisempaa?! Vaikkakin vois nauraa kikatella ihan muusta syystä! Ja vaikka ittellä vähän ehkä hermoa kiristää, niin eihän sitä nyt voi muuta kuin nauraa mukana:)

 

Tämä koulu- ja eskariviikko on meidän lapsilla vähän lyhyempi kuin muilla. Otettiin ja varattiin nimittäin risteily torstai- illasta perjantai- iltaan. Niin ihana lähteä taas koko perhe pikku retkelle! Lapset odottaa jo kovasti laivan touhuja ja mä odotan sitä aamupalaa!! Nuo pienet irtiotot arjesta on kyllä ihan parhaita.

 

Semmoisia höpötyksiä tähän tiistaihin!

 

Mukavaa, vaikkakin sateista, tiistain jatkoa<3

 

~~Ulla~~

 



Iltapäivä lenkki

Heipsan!

 

Ollaan otettu täällä nyt kaikki ilo irti ihan huikean hienoista syyspäivistä. Aamusta on ollut niin sykkää ja sumuista, että on tullut epäilys selkeneekö sää ollenkaan, mutta kummasti se aurinko on sieltä sitten kymmenen jälkeen ruvennut paistamaan. Vieläpä pilvettömältä taivaalta. Iltapäivän ruuan jälkeen ollaan käyty koko perheen voimin kävely/juoksu/pyöräily retkellä. Nuutti jaksaa tuon vajaat neljä kilometriä jo niin mahtavasti tulla potkupyörällä, että ei voi kuin ihmetellä. Tosin siinä matkan varrella on niin mukavasti katseltavaa, että sekin varmaan motivoi liikkumaan eteenpäin. Ja toki me liikutaan ihan lasten tahtiin, vaikka omaa jalkaa menottais välillä vähän nopeampi tempo kuin 10m /10min. Kiitos vaan kaikille traktori kuskeille ja puimurilla liikkuville, teitä katsoessa matka taittui vallan mukavasti:)

 

Minea meinaa aina vähän kyllästyä rattaissa oloon, joten napattiin hänelle omppu omasta puusta käteen ja sitä neiti sitten popsikin melkein koko lenkin ajan.

 

 

Meillä ei oo isommillakaan pojilla mitään motivaatio ongelmia lähteä lenkille meidän kanssa. Toki saattaa olla joskus niin, että he ovat jo lenkin kiertäneet siinä vaiheessa, kun me ollaan päästy alle puoleen väliin. Mutta pääasia, että liikkuvat. Mun mielestä on aina yhtä surullista lukea miten Suomessakin on jo paljon LAPSIA jotka ei liiku. Siis oikeasti. Ei vaan mahdu mun päähän. Lapsethan saa niin pienellä vaivalla liikkeelle. Ei tarvitse lähteä kuin yhdessä katsomaan pyörällä lehmiä tai koiria naapuriin, tai leikkipuistoon. Tai yhdessä etsimään puolukoita. Meillä ainakin on lapset aina ihan innoissaan jos vaan tehdään yhdessä jotain. No okei Rasmusta ja Nooaa saa joskus vähän maanitella mukaan, yleensä pelaamineneioovaihtoehto- lause toimii toooosi hyvin:) 

 

 

Meidän lenkin varrella on ihan liikaa kaikkea mitä Nuutti haluaa tutkia. Siis miten pohjaton voi olla tuo kolme vuotiaan tiedon tarve? Kaikesta pitäis tietää mikä se on  ja jos sanot, että "äiti ei nyt kyllä tiedä" niin Nuutti tuumaa naureskellen että "Tiedätpäs!". Ihanaa miten pieni luottaa siihen, että vanhemmat kyllä tietää kaiken<3 Tässä kohtaa on tauko menossa ja Mikko poksauttelee kukkien siemenkotia. Mulla ei oo mitään hajua mitä nuo kukat on, mutta muistan, että muksuna oon itte poksautellut noita meidän omassa pihassa. Mikkokaan ei ollut koskaan edes kuullut noista ja en oikein tiedä kumpi oli enemmän innoissaan isä vai poika!

 

 

Meidän lenkki on nyt joka kerta päättynyt tähän meidän omalla tiellä olevaan puolukkapaikkaan. Nuutti, Minea ja Mandi popsii ihan hurjat määrät puolukoita suoraan puskasta suuhun. Minea popsi varmaan yhden varvunkin kun oli niin innoissaan, eikä tykännyt ollenkaan kun hänen kädestä yritti ottaa lehtiä pois puolukoiden seasta:)

 Mäkin joka kerta yritän urheasti käydä syömässä puolukoita ja kyllä mä nyt ne alas saan, mutta ei ne kyllä ihan lemppari marjoihin kuulu!

 

 

Eilen just mietin, että hassua kun ennen Minean raskautta kävin juoksemassa nautin ihan suunnattomasti siitä, että sain juosta yksin ja kuunnella musaa. Silloin tällaiset yhteiset lenkit oli vähän se "huonompi" vaihtoehto. Nyt taas nautin tosi paljon, että päästään koko perhe lenkille. On niin ihana höpötellä Mikon kanssa ja kuunnella poikien koulujuttuja ja Mandin eskari päivästä. Vaikka toki, on se mukavaa välillä käydä yksin, saa tuulettaa ajatuksia oikein kunnolla. Sopivasti molempia niin hyvä juttu!

 

Mites teillä, onko lenkki sun omaa laatuaikaa vai liikutteko koko perhe yhdessä? Olis kiva tietää mitä muut perheet harrastelee yhdessä?

 

Palaillaan taas<3

 

~~Ulla~~

 

Miten se sitten sujui, imetyksen lopetus?!

Moiks!

 

No niin, tässä on nyt reilu viikko menty ilman imetystä. Oon kyllä aikas ylpeä itsestä,että pidin pääni, enkä sortunut! Ensimmäiset pari päivää oli aika vaikeita. Minea oli tosi itkuinen ja mikään ei oikein kiinnostanut. Ei kirjat ei leikit. Mun vessaan meno oli melkein maailman loppu. Kyllä siinä itkevää lasta sylissä pitäessä mietti monestikin, että onko tässä mitään järkeä. Ja olisko imetyksen lopettaminen helpompaa myöhemmin, kun Minea olis vähän isompi. Jotenkin kuitenkin ajattelin, että sama huuto ja eroahdistus sitä iskee silloinkin, joten mentiin tällä nyt eteenpäin.

 

 

Nukahtamiset illalla oli ne kaikkein haastavimmat ja niitä osasin kyllä odottaakin. Se on pienelle ihan valtava muutos nukahtaa ensin äidin sylissä tissille ja yhtäkkiä omaan sänkyyn. Tälläkin hetkellä mulla on vähän ristiriitaiset olot tästä miten Mineaa nyt nukutetaan. Mä nimittäin pötköttelen neidin vierellä sängyssä. Ei nyt ehkä se paras vaihtoehto, ei. Mutta jotenkin se tuntui niin pahalta, että toiselta viedään kaikki kerralla, tissi ja äitin kainalo, perhepeti. Niinpä neiti nukahtaa tyytyväisenä mun poskea tai kättä silitellen. Tällä hetkellä tämä toimii hyvin. Hän nukahtaa ja herää yöllä n 1-2 kertaa. Muutaman yö on mennyt ihan vaan niin, että Minea on huikkinut, mutta siinä vaiheessa kun mä olen ollut huoneen ovella on neiti jo rauhoittunut jatkamaan uniaan. En kestä miten iso tyttö hän jo on<3

 

 Kolmannesta päivästä eteenpäin meidän neiti palasikin omaksi iloiseksi itsekseen. Hän touhusteli ja leikki ihan niin kuin ennen imetyksen lopetustakin. Ruoka maistui paremmin mitä aiemmin. Vettä ja maitoa sai vähän tuputella nokkamukista. Toki vieläkin pitää vähän väliä olla antamassa juotavaa ja moni itkuinen olokin on korjaantunut juomalla. Tähän on pitänyt jotenkin itse opetella, että muistaa tarjota tasaiseen tahtiin juotavaa. Vesimuki on nyt koko ajan Minean käsien ulottuvilla, joten hän saa itsekin sen napattua jos jano yllättää:)

 

Ihmeen kivuttomasti meni kyllä tämä vieroitus tälläkin kertaa. Jotenkin mä aina pelkään sitä, että lapsi itkee viikko kaupalla tissin perään ja repii paitaa epätoivoisena. Sitten onkin mukava yllätys kun kaikki sujuukin näin kivasti!

Läheisyyttä, syliä ja haleja on meillä jaettu nyt kuluneen viikon aikana ihan hurjat määrät. Neiti tulee monta kertaa päivässä kesken leikkien hakemaan halin ja jatkaa sitten tyytyväisenä leikkejään<3

 

 

Minea on siis hengissä ja niin oon mäkin. Tosin ihan mahdottoman haikea olo on kyllä edelleenkin. Siis tässäkö mun koko elämän imetys nyt sitten oli? Eikö enää koskaan sitä ihanaa hamuavaa suuta menossa kohti tissiä, eikö enää koskaan sitä ihanaa läheisyyttä mitä imettäessä tulee? Ja miten Mineakin kasvoi jotenkin ihan silmissä isommaksi, kun ei oo enää tissillä. Missä mun vauva on?!

 

 Mulla iskee nyt sitten tämän imetyksen lopettamisen seuraksena jotain kunnon vaatekriisiä päälle. Siis missä ihmeessä on mun kaikki paidat?! Kaupassa kävin ja kuljin puoli tuntia tsekkaillen eri paitoja ja jestas, en mä edes tiedä millaisia paitoja haluaisin??!! Niin turhauttavaa! Jos laittaa silmät tiukasti kiinni ja oikein kovasti toivoo, voisko mun kaappiin vaan ilmestyä jotain ihania paitoja?!?! Pliiiiiis...

 

 

Tämmöistä tänne tänään:)

 

Aurinkoista tiistai päivää sulle ystäväiseni<3

 

~~Ulla~~

 



Kirppis josta kaverit on kateellisia!

Te jotka ootte lukeneet blogia silloin, kun muutettiin Kauhavalle, voitte muistaa miten mua harmitti kun kaikki mun lemppari kirpparit jäi Seinäjoelle. Onneksi tästä läheltä on nyt sitten löytynyt hyviä tilalle. Tässä postauksessa haluan vinkata teille Lapualla sijaitsevasta Sakura kirppiksestä.  Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, että heillä on Super mahtavaa face mainontaa. En kehtaa edes kertoa montako kertaa oon katsonut heidän facebook sivujen päivityksestä, että vitsi miten kivan näköisiä juttuja ja kurvannut sitten katsomaan niitä livenä. Kirppis on ihanan valoisa ja avara ja siellä on rento tunnelma.

 

 

Kirpparilla on huomioitu ihan esimerkillisen hyvin pienet asiakkaat, tai äidit ihan miten asian haluaa nähdä:)  Vessasta löytyy hoitotaso vaipanvaihtoon, jos vaippa on jäänyt kotiin niin löytyypä sieltä vaippojakin. Lapsille on leikkipaikka jossa meidän pikku tyypit viihtyy aina melkein koko mun kirppis kierroksen ajan. Leikkipaikka on sijoitettu tosi hyvin, niin että joka hyllyn toisesta päästä näkee lapset ja ainakin mä melkein kuulenkin nuo omat murut sieltä. Toki voi olla, että heillä on vaan kova ääni:)

 

 

Pienille on myös saatavilla ilmaisia maissinaksuja jos äitin kierros meinaa vallan venyä pitkäksi. Pienessä kahvilassa on myös kivasti vaihdellen muuta pientä purtavaa esim. sokerittomia pannareita, hedelmiä ja vauvoille ruokaa. Samasta kulmasta löytyy myös mikro, joten ruuan tai maidon lämmittäminen on tehty tosi helpoksi.

 

 

Sakurasta löytyy myös kunnon syöttötuoli ja tykkään kovasti, että pöytä on lasten leikkipaikan vieressä. On helppo syöttää pienintä ja samalla vähän vahtia, ettei isommat toteuta mitään outoja päähänpistoja.

 

 

Käytävät on tosi leveät. Ihan kevyesti mahtuu vaikka kaksosten rattailla kiertelemään ja siltikin mahtuu ostoskärryillä ohitse. Ja nyt sitten vinkki lähistöllä asuville, tai vaikka vähän kauempanakin, tältä kirpparilta tekee ihan huimia lastenvaate löytöjä! Myynnissä on ihan valtavat määrät lastenvaatteita ja yhä enemmän löytyy myös merkkivaatteita.  Mä oon löytänyt tosi paljon Gugguun, Pomp de Luxin ja Mini rodinin vaatteita tuolta ja tosi hyvään hintaan. Jotenkin tuntuu, että joillakin kirppareilla ne hinnat vaan nousee pilviin, mutta Sakurassa on kyllä vielä kunnon "kirpparihinnat". 

Eilisellä pika kierrokselle silmiin osui tosi monet luistimet ja muutenkin hurjat määrät talvivaatteita. Nyt on juurikin oikea aika päivittää talvivaatteet oikeaan kokoon! 

 

 

Kirppiksen perällä on paljon tilaa isoille myyntitavaroille. Oon kattonut, että siellä on tosi usein myynnissä hyvän näköisiä vaunuja ja kaukaloita. Niin ja toki muitakin huonekaluja. Meidän keittiön lipastokin on just täältä löydetty.

 

 

Mä sain yhteistyön merkeissä pöydän pariksi viikoksi ja siellä olis nyt sitten taas miljoona Pomp de Luxin ihanuutta tarjolla ja laitoinpa muutaman Gugguun vaatteenkin myyntiin:) Koot pyörii tytöillä siellä 74-80cm ja 110-116cm , pojilla taas 92-98cm ja 134-140cm.  Talvivaatteita lähti jonkun verran myyntiin ja onpa siellä vielä muutamat vk vaatteetkin, esim pompin softshell haalari pojalle koossa 92cm.

 

 

 

Että jos kaipaat vaikka huomiselle jotain kivaa tekemistä, niin lähdeppäs Lapuan suunnalle Sakuraan tekemään huippu löytöjä!!

 

Mikä tekee sun lemppari kirpparista sen parhaan? Löytyykö muita Sakurassa kävijöitä?!

 

Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle teille<3

 

~~Ulla~~

 

*Blogi yhteistyö*